YLE TV1+ lakkautetaan elokuussa

kirjoittanut

kategoriassa

YLE-logoYleisradio sulkee kiinteällä tekstityksellä varustetun YLE TV1+:n 4. elokuuta, ilmoitti yhtiö torstaina. Yleisradion mukaan lopetuksen jälkeen kanavanipusta vapautuva kapasiteetti käytetään elokuussa kahden olympiakisalähetyksiä välittävän kanavan, YLE TV2:n ja YLE FST5:n kuvanlaadun parantamiseen.

YLE TV1+ oli alun perin tarkoitus sulkea vasta syyskuun alussa, mutta YLE haluaa tarjota olympialaisten aikana parasta mahdollista kuvanlaatua urheilun ystäville. Ennen YLE TV1+:aa kanavapaikalla toimi YLE Extra, joka kuopattiin viime vuoden lopussa.

YLE TV1+ kanavalla näytetään teksti-infoa palvelun loppumisesta kaksi viikkoa ennen kanavan sulkemista. Lisäksi YLE sanoo tarjoavansa puhelinneuvontaa niille, joilla on ongelmia palvelujen muuttumisen takia.

Yleisradion mukaan vapautuvan kapasiteetin ansiosta myös erityispalveluiden tarjontaa voidaan laajentaa. Aikaisemmin vain YLE TV1 -kanavalla tarjottu näkövammaisten tekstitysäänipalvelu laajenee 2. kesäkuuta myös muille YLE:n tv-kanaville.

Hukala.net – ITviikko