Hämeenkyrön Kyröskoskella Pirkanmaalla toimiva määräaikainen Kyrösradio aloittaa lähetykset syyskuun alussa taajuudella 100,5 MHz. Tekninen toimilupa on voimassa marraskuun loppuun asti ja luvanhaltijana on paikallinen radioamatöörikerho Viljakkalan Radiokerho ry. Kyrösradio lähettää kerhon puheenjohtajan Pasi Komsin kotistudiosta.
Lähetykset kuuluvat Komsin arvion mukaan Kyröskosken taajamassa ja Hämeenkyrön keskustassa. Kuuluvuutta rajoittaa pieni lähetysteho. Radiolla ei ainakaan toistaiseksi ole käytössä siirtolinkkiä, jolla lähetin voitaisiin siirtää parempaan paikkaan kauemmas studiosta. Komsi sanoo, että Kyrösradio on alkuvaiheessa kokeilua. Varsinaista ohjelmaa lähetetään myöhemmin tarvittaessa ympäri vuorokauden. Radion nettisivut avataan myöhemmin, mutta nettilähetyksiä ei asema aio lähettää. Sen sijaan RDS otetaan käyttöön taajuudelle.
Ohjelmanteossa on mukana joitakin radiokerholaisia. Ohjelmissa soitetaan musiikkia, mutta suoraa lähetystä tulee harvakseltaan. Kuunnelmia ja hengellisiä aamunavauksia on suunnitteilla.
– Ohjelmaa tehdään kaikenikäisille. Toimimme luovan työn julkaisua tukevassa Creative Commons-ympäristössä ja vältämme näin kalliit Teosto- ja Gramex-maksut, Komsi kertoo. Creative Commonsin lisenssin takia Kyrösradio ei voi myydä mainosaikaa.
Komsille radion pyörittäminen ei ole uusi asia. Hän oli mukana Imatralla toimineessa hengellisessä radiossa vuodenvaihteessa 2007. Lisäksi Komsi lähetti epävirallisia radiolähetyksiä Pirkanmaalla 1990-luvulla.
Hukala.net