Radio NRJ:n lähetykset siirtyivät Salossa uudelle taajuudelle. NRJ kuuluu nyt taajuudella 102,2 MHz 500 watin teholla. Muutos ei vaatinut lähetysmaston vaihtamista. Viestintävirasto määräsi NRJ:lle uuden taajuuden, koska aseman aiempi taajuus 92,8 MHz häiritsi YleX:n kuuluvuutta Salossa. Mediamonitorin tekemien havaintojen perusteella uusi taajuus otettiin käyttöön loppuviikon aikana.
NRJ avasi uuden lähettimen Saloon viime syyskuussa. Taajuus oli kuitenkin liian lähellä YleX:n Turun taajuutta 92,6 MHz, mikä häiriintyi paikoin pahasti NRJ:n lähetyksestä. Viestintäviraston mittausten mukaan ongelmia ei pitänyt olla, mutta osa YleX:n kuuntelijoista lähetti Ylen tekniikkavastaaville palautetta huonosta kuuluvuudesta.
– Saimme ensimmäiset häiriöilmoitukset jo viime lokakuussa ja niitä tuli lisää pääsiäisen jälkeen. Onhan tämä aika ainutkertaista, että kaupallinen asema häiritsee lähetystämme, YleX:n tekninen tuottaja Kari Ahola kertaa. Hänen mukaansa yhteydenotot ovat olleet yksittäisiä, mutta viranomaisten hidas reagointi asiassa on herättänyt kanavalla ihmettelyä.
Salon kuuluvuusongelma johtui siitä, että NRJ:n lähetin oli lähempänä Salon seudun kuuntelijoita kuin YleX:n Turun lähetinasema. Pienestä taajuuserosta johtuen YleX jäi NRJ:n lähetyksen alle osassa vastaanottimia.
– On pelkästään hyvä, että kuuntelijat reagoivat heti, kun jotain tapahtuu kanavallemme. Se kertoo siitä, että meitä kuunnellaan sekä siitä, että kynnys lähettää palautetta Yleisradiolle on madaltunut, jo Radiomafian kanavatekniikkaa hoitanut Ahola kiittelee. Salon kuuluvuuspulmien lisäksi Ahola kertoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja tammi-helmikuussa tapahtuneen YleX:n verkkoprosessorin uusimisen ja säätämisen takia.
NRJ:n lähetystekniikasta huolehtivasta Telemast Nordic Oy:stä kerrotaan, että Salon taajuusvaihto tehtiin niin sanotusti lennossa, eli lähetyksiä ei kuultu kahdella taajuudella samanaikaisesti. Uuden taajuuden myötä lähetystehoa laskettiin puoleen aiemmasta ja antennin suuntaavuutta muutettiin.
Mediamonitori