Raahelainen paikallisradio Pooki on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriöön anomuksen toimilupa-alueen kaventamisesta. Radio Pooki haluaa luopua sille kaksi vuotta sitten myönnetyistä taajuuksista Pietarsaaressa ja Kruunupyyssä Keski-Pohjanmaalla. Muutoksista toimilupa-alueissa päättää valtioneuvosto.
Radio Pookin toimitusjohtaja Tapio Järvelä perustelee taajuuksista luopumista säästösyillä. Radio Pooki jatkaa lähetyksiä Kokkolan taajuudella, joka kuuluu kaupungin lähiympäristössä.
– Meillä on joitakin mainostajia Kokkolassa, mutta muuten koemme Keski-Pohjanmaan laajan kuuluvuusalueen melko turhaksi. Pidämme tärkeämpinä alueina Pohjois-Pohjanmaata ja Lounais-Lappia, Järvelä kommentoi.
Radio Pooki kuuluu laajalla alueella Pietarsaaresta Tornioon. Asemalla on toimitukset Raahessa ja Oulussa.
Keski-Pohjanmaalla käydään parhaillaan tiukkaa kilpailua mainostajista usean pienen tiedotusvälineen kesken. Pookin osittainen vetäytyminen alueelta ei vaikuta kokkolalaisen Radio 967:n taajuustilanteeseen, vaikka Pookilta mahdollisesti vapautuvat taajuudet asetettaisiin julkiseen hakuun. Radio 967:n toimitusjohtaja Jarmo Rintala myöntää, että radioyhtiön viime vuosi oli vaikea. Uusia radiokilpailijoita Rintala ei silti suoraan myönne pelkäävänsä.
– Kokkolassa kisaa mainoseuroista käyvät meidän ja Pookin lisäksi pari ilmaisjakelulehteä, joista toinen kuuluu maakunnan ykköslehdelle. Tietenkin tässä pitäisi sanoa, että koemme kilpailijat jonkinlaiseksi uhaksi, mutta näin ei kuitenkaan ole. Täällä eivät etelä- tai pohjoispohjalaiset radiot menesty omine murrejuttuineen, sillä täällä puhutaan suomea, Rintala pamauttaa.
Mikäli Pookille myönnetään lupa luopua taajuuksista, saattavat taajuudet päätyä tilapäiseen käyttöön seuraavaan toimilupakierrokseen asti vuonna 2010. Radio 967 ei aio taajuuksia hakea, mutta Alajärveltä lähettävä Järviradio ilmaisee niihin kiinnostuksensa.
– Totta kai haemme niitä, jos sellainen tulee mahdolliseksi. Meiltä on kysytty, milloin alamme lähettää Oulussa, ja Tampereeltakin on otettu meihin yhteyttä, Järviradion päätoimittaja Markku Mäenpää vahvistaa.
Mediamonitori