Klassisen musiikin toimiluvalla kuusi hakijaa

kirjoittanut

kategoriassa

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkistanut Classic Radiolta syyskuun alussa vapautuneiden taajuuksien hakijat. Syyskuussa haettavaksi jätettyä taajuuskokonaisuutta hakee kuusi yritystä, jotka jättivät lupahakemuksensa määräaikaan mennessä. Toimilupien hakuaika päättyi maanantaina.

Toimilupaa osavaltakunnallisessa taajuuskokonaisuudessa hakevat Classicus Oy, Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi, NRJ Finland Oy, Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy, Sanoma Entertainment Oy ja SBS Media.

Hakemuksia arvioitaessa etusija annetaan hakijoille, joiden ohjelmisto koostuu klassisesta musiikista ja siihen liittyvistä ohjelmista.

Jos varteenotettavia klassiseen musiikkiin keskittyviä hakijoita ei ole, voidaan toimilupa myöntää muunlaiseen ohjelmistoon keskittyvälle hakijalle.

Valtioneuvosto myöntää toimiluvan loppuvuoden aikana. Lupa on voimassa vuoden 2011 loppuun asti.

Mediamontori – LVM