Kauneuskilpailu klassisen luvan saajasta käynnissä

kirjoittanut

kategoriassa

Classic Radiolta syyskuussa vapautuneille taajuuksille haettavan radioluvan saaja ratkeaa näillä näkymin vuoden loppuun mennessä. Lähtöviivalla on kuusi hakijaa, jotka toimittivat toimilupahakemuksen liikenne- ja viestintäministeriöön määräaikaan eli 12. lokakuuta mennessä. Klassisen musiikin radion toimiluvan kauneuskilpailun voittajan kruunaa valtioneuvosto.

Kuuden varsin erilaisen hakijan joukossa ovat Rondo Classica –musiikkilehteä kustantava Classicus Oy, paikallisradiotoimintaa Pirkanmaalla harjoittava Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy, Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi, valtakunnallista ja paikallista radio- ja tv-toimintaa pyörittävä SBS Finland Oy, hittikanava NRJ:n omistja NRJ Finland Oy ja Sanoma-konsernin sähköisen liiketoimintaryhmän emoyhtiö Sanoma Entertainment Oy.

Valtioneuvoston ensisijainen tavoite on myöntää uuden radion lupa hakijalle, jonka ohjelmisto koostuu klassisesta musiikista ja siihen liittyvistä ohjelmista. Jos varteenotettavia klassiseen musiikkiin keskittyviä hakijoita ei ole, voidaan toimilupa myöntää muunlaiseen ohjelmistoon keskittyvälle hakijalle.

Classicus vahva paperilla

Kuuden hakijan joukossa vain kaksi kandidaattia pohjaa suunnitellun ohjelmaformaattinsa klassiselle musiikille. Yksi toimijoista ei halua paljastaa julkisuuteen tarkkoja suunnitelmiaan, ja kahden muun osalta klassinen musiikki lienee vain osa kokonaisuudesta. Yksi hakijoista tähtää puhtaasti varttuneen väestönosan erikoiskanavaksi ilman klassista musiikkia.

Helsinkiläinen Classicus Oy tavoittelee monimediaisuutta, johon kuuluisivat uuden klassisen musiikin radion ohella yhtiön kustantama, neljä vuosikymmentä ilmestynyt klassisen musiikin erikoislehti Rondo-Classica sekä digitaalisia palveluja tuottava internet-portaali.

Classicus-yhtiön taustalle on perustettu neljän musiikki- ja media-alalla vaikuttavan yrittäjän asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat Harri Valkonen, Matti Tuomisto, Heikki Lehmusto ja Oskar Vilkevuori. Näistä Valkonen toimii Classicus Oy:n toimitusjohtajana. Tuomistolla on laaja kokemus klassisesta musiikista toimittuaan muun muassa sekä Classic Radion että Classic FM:n ohjelmajohdossa. Lehmusto tunnetaan erityisesti entisenä Yleisradion televisiotoiminnan johtajana ja hallituksen jäsenenä sekä Kolmostelevisio Oy:n ensimmäisenä toimitusjohtajana. Lehmusto on Savonlinnan Oopperajuhlat ry:n kunniapuheenjohtaja ja entinen hallituksen puheenjohtaja. Vilkevuoren meriitteihin kuuluvat esimerkiksi Classic FM:n ja Radio Dein tekninen kehitystyö ja pitkänlinjan radioalan tuntemus.

Classicus haluaa edistää klassisen musiikin asemaa ja harrastusta Suomessa ja siten turvata monipuolista kulttuuritarjontaa klassisen taiteen alueella. Yhtiö toisi luvan saadessaan lisää moniarvoisuutta radioalalle.

– Lehden tekijöissä on paljon sellaisia, jotka voisivat tehdä myös radio-ohjelmia. Verkostomme tavoittaa lähes kaikki klassisen musiikin alan toimijat, joita voisimme palvella mahdollisimman hyvin, Harri Valkonen kommentoi.

Luvanhakijat ovat alustavasti keskustelleet eri teknisistä ja tuotannollisista vaihtoehdoista nykyisten toimijoiden, muun muassa Radio Dein kanssa, koska alan teknistä ja studiokapasiteettia on,  ja sitä on turha lähteä erikseen luomaan.

– Ottaen huomioon klassisen musiikin radion taustan eli sen että 1990-luvulta alkaen alan radiokanava ei ole koskaan tuottanut muuta kuin tappiota, ei voi kuvitellakaan tekevänsä kahden vuoden toimiluvalla kovin suuria investointeja, Valkonen tähdentää. Radion olisi tarkoitus käynnistää ohjelmatoiminta ensi helmikuun loppuun mennessä.

Radio Classica suuntaisi ohjelmansa laajalle klassisen musiikin kuluttajakunnalle. Erityisesti nuorten tasa-arvoinen mahdollisuus saada imeä vaikutteita klassisesta musiikista koetaan radion taustajoukoissa tärkeäksi. Heikki Lehmuston mielestä kansakunta ilman omaa klassista radiota on kultturellisesti vajavainen.

– Vanha kunnon Classic oli ihan mukava kanava. Me tuomme uutta ja yllätyksellistä sekä sisältöön, kumppanuuksiin että ansaintalogiikkaan, mutta rakennamme perustan kulttuuriarvoille, Lehmusto lupailee.

Vahva haastaja Pirkanmaalta

Paikallisradio SUN aikoo perustaa rinnalleen klassiseen musiikkiin keskittyvän radiokanavan, joka toisi perinteisen klassisen lisäksi soittoon musikaaleja sekä kuuluisia elokuva- ja teatterisävellyksiä. Työnimellä SUN Classics kulkeva radio suunnattaisiin yli 40-vuotiaille kaupunkilaisille. Toimitusjohtaja Otto Linnan mukaan radioyhtiön kasvusuunta on valtakunnallisessa toiminnassa.

Radio SUN toimii Lempäälässä, johon myös uusi radiotoimitus sijoitettaisiin. Paikallisradion taustayhtiö Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy on ainoa hakija, jonka kotipaikka on Kehä kolmosen ulkopuolella. Juuri tätä hakija pitääkin merkittävänä etuna vedoten radiotoiminnan keskittymiseen pääkaupunkiseudulle.

SUN Classics tekisi yhteistyötä merkittävien pirkanmaalaisten kulttuuritahojen kanssa. Listalla ovat esimerkiksi Tampereen Filharmonia, Tampere-talo, Tampereen Komediateatteri ja Luova Tampere.

Puheen osuus ohjelmistosta olisi suunnitelmien mukaan kymmenen prosenttia, mutta erikoisuutena ohjelmakaaviossa olisivat radioteatteri ja erityisryhmille, kuten maahanmuuttajille suunnatut ohjelmat.

Koivuniemi ja Sanoma niukkasanaisia

Viestintäpalveluja tuottava Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi lupailee lupahakemuksessaan käynnistää radiotoiminnan noin kahden kuukauden kuluessa luvan saamisesta. Yhtiö on tuottanut vuosia radio-ohjelmia ja radiomarkkinointia, joten sillä on tekniset valmiudet aloittaa lähetykset nopealla aikataululla. Yhtiö myös painottaa tätä hakemuksessaan. Toimilupakausi koetaan lyhyeksi, eikä hetkeäkään sovi hukata.

Lupahakemuksessa Koivuniemi painottaa klassisen musiikin radion melko pientä kuulijajoukkoa muihin osavaltakunnallisiin kanaviin nähden. Yhtiö toivookin jaossa olevaan taajuusnippuun lisää lähetystaajuuksia. Erityisesti kiinnostusta herättävät Lappeenrannan ja Imatran seutu, Kymenlaakso ja Kanta-Häme.

Myös Sanoma Entertainment Oy on niukkasanainen lupahakemuksesta julkaistussa versiossa. Yhtiö haluaisi jo toimivien Radio Aallon ja Radio Rockin rinnalle kolmannen osavaltakunnallisen toimiluvan, jolla yhtiö voisi vastata erityisesti Radio Novan luomaan vahvaan kilpailuasetelmaan.

Lupahakemuksen ohjelmatoiminnan kuvauksesta ei selviä, mitä formaattia Sanomat hakee, mutta hakupapereissa otetaan kantaa klassisen musiikin kysyntään ja tarjontaan. Yhtiön mukaan klassisen musiikin radiokuuntelu on ollut laskussa, mikä johtuu osittain siitä, että uudet kuuntelijat ja nuorempi radioyleisö ei ole löytänyt klassista musiikkia.

Sanoma Entertainmentin näkemyksen mukaan kaupallisesti kannattavan toiminnan saavuttaminen klassisen musiikin formaatilla edellyttää uutta ajattelua ja uutta lähestymistapaa, jota yhtiö aikookin tuoda radiotaajuudelle luvan saadessaan. Tarkempia tietoja sisällöstä ei kuitenkaan kerrota.

NRJ haluaa radion yli 50-vuotiaille

Yli 50-vuotiaille kaupunkilaisille suunnattua musiikkiradiolupaa hakeva NRJ Finland ei aio kokonaan unohtaa klassisen musiikin soittamista, vaikka ohjelmistossa huomioitaisiin myös 60- ja 70-lukujen musiikki. Puhesisältöä NRJ kaavailee uudelle radiolleen vain noin viiden prosentin verran lähetysajasta. Henkilöhaastattelujen ja ajankohtaiskatsausten ohella puheosuuksissa olisi uutisia. Näin mentäisiin ainakin kahden vuoden mittaisen lupa-ajan loppuun asti.

– Olemme tehneet markkinatutkimuksia ja havainneet, että tällaisella radiolla on kysyntää. Haluamme palvella tätä kohderyhmää eli yli 50-vuotiaita, NRJ:n toimitusjohtaja Antti Pakkala sanoo.

Teknisesti radio voidaan käynnistää pian, mutta henkilökunnan rekrytointi vie oman aikansa.

– On sääli, että uuden kanavan ehdoissa lupakausi on näin valitettavan lyhyt. Huomattavasti pidemmällä voimassaoloajalla kanavaan olisi voinut investoida huomattavasti enemmän kuin taloudelliset mahdollisuudet antavat nyt myöten, Pakkala valittelee.

Radio 55 SBS:n kiikarissa

SBS Finland lähtee kilpaan uudesta toimiluvasta puhe- ja uutispainotteisella, yli 55-vuotiaille suunnatulla lifestyle- ja asiakanavalla. Lupahakemuksessa luetellaan joukko radion soittolistalle sijoitettavia artisteja, kuten Katri-Helena, Hurriganes, Carola, Seija Simola, Elvis Presley, Paul Anka ja Rod Stewart. Viittausta klassisen musiikin soittamiseen ei sen sijaan lupahakemuksessa näy.

SBS:n työnimellä Radio 55 kulkeva kanava toimisi toimittajavetoisena, jossa puhe olisi ensisijainen elementti musiikin tavoitellessa pääasiassa kohdeyleisöä vuonna 1955 tai sitä ennen syntyneet.

Klassisen musiikin radiolta syksyllä vapautuneen taajuuskokonaisuuden uuden haltijan ratkaisee valtioneuvosto. Sitä ennen radioalan missikisan kandidaatit ovat liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten ruodittavana.