Sanoma Oyj on sopinut ostavansa SBS:n televisiotoiminnan Hollannissa ja Belgiassa mediakonserni ProSiebenSat.1:ltä yhdessä vahvojen paikallisten kumppanien kanssa. Hollannin kaupassa Sanoman kumppani on Talpa Media ja Belgian kaupassa Corelio sekä Wouter Vandenhaute & Erik Watté. Yritysjärjestelyn arvo on yhteensä 1 225 miljoonaa euroa. Hollannin yritysosto edellyttää maan kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Yritysjärjestely arvioidaan saatavan päätökseen kesän aikana. Sanoma kertoo kaupasta pörssitiedotteessaan.
SBS:n Hollannin toiminnot ostetaan yhdessä Talpa Median kanssa siten, että Sanoma saa 67 prosenttia ja Talpa Media 33 prosenttia yhteisyrityksen osakkeista. Talpa Media on tv-alan yrittäjän John de Molin sijoitusyhtiö. Belgiassa Sanoman kumppanit ovat mediakonserni Corelio sekä Wouter Vandenhaute & Erik Watté, Flanderin johtavan tv-tuotantoyhtiö Woestijnvisin perustajat. Kukin partneri omistaa 33,3 prosenttia yhtiöstä.
SBS on Hollannin toiseksi suurin televisioyhtiö mainosmarkkinaosuudella mitattuna. Sen liikevaihto vuonna 2010 oli 316 miljoonaa euroa. Kaupassa Sanoma ja Talpa Media saavat televisiokanavat SBS 6, NET5 ja Veronica sekä tv-lehtiliiketoiminnan.
Belgiassa SBS toimii hollanninkielisillä markkinoilla, joilla se on toiseksi suurin kaupallinen televisiotoimija. SBS:n liikevaihto Belgiassa oli viime vuonna 88 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on televisiokanavat VT 4 ja VIJFTV, joilla on 27 prosentn osuus Flanderin alueen televisiomainosmarkkinoista.
SBS:n ostaa De Vijver, jonka omistajiksi tulevat Sanoma, Corelio ja Wouter Vandenhaute & Erik Watté yhtä suurilla omistusosuuksilla. SBS:n Belgian toimintojen lisäksi De Vijver omistaa tv-tuotantoyhtiö Woestijnvisin sekä viikkolehti Humon.
Mediamonitori