Radioiden taajuusmuutokset ja uudet taajuudet

kirjoittanut

kategoriassa

Yksityisradioiden uudet toimiluvat tulivat voimaan vuoden 2012 alussa. Kahdeksan vuoden toimilupakauteen lähdettiin pääasiassa aiemman lupakauden taajuuksilla, mutta joitakin muutoksia tapahtui. Myös kokonaan uusia taajuuksia otettiin käyttöön. Taajuusmuutoksilla ja lisätaajuuksilla lupaviranomaiset halusivat taata eri toimijoille entistä tasaväkisemmät toimintaedellytykset. Myös Ylen puolella tapahtui muutoksia, kun YLE Puheesta tehtiin vuoden 2011 lopulla valtakunnallinen kanava.

Radio Nova menetti joitakin suurtehotaajuuksia muun muassa Radio SuomiPOPille ja The Voicelle. Tilalle Nova sai pienempitehoisia lähettimiä. YLE Puheelle siirtyivät Jyväskylän ja Eurajoen YleX-taajuudet. YleX sai itselleen nykyiset, pienemmällä teholla lähettävät Puhe-taajuudet. Taajuudet vaihdettiin joulukuun 2011 puolenvälin paikkeilla. Merkittävästi uusia taajuuksia tui Radio Aallolle, joka laajensi kuuluvuuttaan monin paikoin. Myös Voice ja SuomiPOP saivat lisää kuuluvuutta.

Mediamonitori on pyrkinyt seuraamaan Viestintäviraston myöntämien radiolupien etenemistä loppuvuoden 2011 ja alkuvuoden 2012 aikana. Taajuuslistamme päivitetään uuteen, vuoden 2012 versioon tammikuun alussa, joten oheinen taulukko pitänee sivustomme lukijat ajantasalla käynnissä olevista muutoksista taajuuslistaa paremmin. Tiedot perustuvat Viestintäviraston julkisiin taajuustietoihin. Mukana ovat kaupalliset valtakunnantoimijat, YLE Puhe ja YleX sekä muutamat paikalliset ja alueelliset asemat. Taulukon tietoja päivitetään viikoittain, tarvittaessa jopa päivittäin huhtkuun 2012 loppuun saakka. Sen jälkeen artikkeli taulukkoineen arkistoidaan.

(Tilanne 23.4.2012 klo 23.45)

Asema Paikkakunta Taajuus Teho Selitys
Yleisradio
Yle Radio 1 Enontekiö (Kilpisjärvi) 88,0 30 W Tehonalennus (aiemmin 100 W)
Yle Puhe Eurajoki 92,0 30 kW Vanha taajuus 103,5 MHz (3 kW)
Yle Puhe Haapavesi 101,9 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Hollola 90,5 5 kW Lisäteho (aiemmin 2,5 kW)
Yle Puhe Ilomantsi 106,1 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Yle Puhe Inari (Tuulispää) 105,3 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Jyväskylä 92,5 30 kW Vanha taajuus 87,6 MHz (3 kW)
Yle Puhe Kerimäki 103,2 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Kiiminki 107,7 5 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Kristiinankaupunki 96,1 2 kW Vanha taajuus 104,2 MHz (1 kW)
Yle Puhe Korsnäs 104,1 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Yle Puhe Kouvola 91,4 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Kuusamo 104,3 2 kW Tehonalennus (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Lappeenranta 100,7 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Mikkeli 101,8 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Parkano (Hoseus) 95,9 500 W Uusi lähetyspaikka (vanha lähetyspaikka Ylöjärvi / Kuru)
Yle Puhe Pihtipudas 94,7 2,5 kW Lisäteho (aiemmin 2 kW)
Yle Puhe Posio 104,0 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Raasepori 105,0 3 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Yle Puhe Rovaniemi 106,8 10 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Sotkamo 101,2 60 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Taivalkoski 106,5 50 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Tervola 101,6 30 kW Lisäteho (aiemmin 3 kW)
Yle Puhe Utsjoki (Nuorgam) 107,8 3 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
YleX Enontekiö (Kilpisjärvi) 90,9 30 W Tehonalennus (aiemmin 100W)
YleX Eurajoki 103,5 3 kW Vanha taajuus 92,0 MHz (30 kW)
YleX Jyväskylä 87,6 3 kW Vanha taajuus 92,5 MHz (30 kW)
YleX Pori 97,0 50 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Yle Radio Suomi Enontekiö (Kilpisjärvi) 96,0 30 W Tehonalennus (aiemmin 100 W)
Yle Radio Suomi Toholampi 98,3 30 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Kaupalliset
(valtakunnalliset)
Radio Nova Eurajoki 90,4 3 kW Vanha taajuus 106,0 MHz (30 kW)
Radio Nova Hollola 102,4 3 kW Vanha taajuus 104,4 MHz (50 kW)
Radio Nova Kruunupyy 98,8 2 kW Vanha taajuus 107,2 MHz (60 KW)
Radio Nova Mikkeli 106,9 3 kW Vanha taajuus 106,3 MHz (30 kW)
Radio Nova Pori 91,6 50 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Nova Sysmä 90,2 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Haapavesi 96,8 3 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Jokioinen 103,6 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
The Voice Jyväskylä 101,6 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
The Voice Kiiminki 101,4 3 kW Uusi lähetyspaikka (vanha lähetyspaikka Oulu (1 kw))
The Voice Kristiinankaupunki 93,4 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Kruunupyy 107,2 60 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
(ollut Radio Novan käytössä)
The Voice Lieksa 95,7 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Pihtipudas 98,7 2,5 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Porvoo 107,9 100 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Raasepori 100,2 300 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Sastamala 97,7 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Sysmä 101,3 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Uusikaupunki 91,1 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Valkeakoski 94,4 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
The Voice Äänekoski 92,9 400 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Eurajoki 106,0 30 kW Vanha taajuus 90,4 MHz (3 kW)
Radio SuomiPOP Haapajärvi 105,6 300 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Hollola 104,4 50 kW Vanha taajuus 102,4 MHz (1 kW)
Radio SuomiPOP Hyrynsalmi 89,5 200 W Lähetysverkon lajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Imatra 101,5 50 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Kiiminki 96,4 2 kW Uusi lähetyspaikka (vanha lähetyspaikka Oulu (1 kw))
Radio SuomiPOP Kruunupyy 105,3 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Kurikka 100,1 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Lestijärvi 92,9 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Lieksa 94,7 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Parkano 100,2 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Pieksämäki 103,0 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Raahe 105,8 100 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Sastamala 88,0 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Savonlinna 101,4 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Suomussalmi 88,8 100 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Tervola 96,2 3 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio SuomiPOP Ähtäri 104,9 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
(korvaa tammi-helmikuun 2012 ajan toimineen taajuuden 89,5 MHz)
Groove FM Kaarina 106,4 3 kW Lähetyspaikan muutos (vanha lähetyspaikka Turku, Topinoja, 1 kW)
Groove FM Kiiminki 103,5 2 kW Uusi lähetyspaikka (vanha lähetyspaikka Oulu (500 W))
Groove FM Kouvola 89,3 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Groove FM Lapua 87,6 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Groove FM Sotkamo 103,4 3 kW Lähetyspaikan muutos (vanha lähetyspaikka Kaajani, 1 kW)
Groove FM Ulvila 104,1 1 kW Lähetyspaikan muutos (vanha lähetyspaikka Pori, Luotsinmäki)
Radio Dei Ylöjärvi 98,8 3 kW Vanha taajuus 97,2 MHz (1 kW)
Radio Aalto Hanko 95,3 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Iisalmi 95,6 300 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Joensuu 101,9 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Kajaani 94,8 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Kokkola 99,1 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
(ollut The Voicen käytössä)
Radio Aalto Kouvola 107,7 100 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Lappeenranta 100,2 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Sysmä 89,1 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Tammela 90,1 1 kW Lisäteho (aiemmin 500 W)
Radio Aalto Tornio 98,3 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Varkaus 102,8 100 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Aalto Ylöjärvi 105,6 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Aalto Ähtäri 105,5 Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Rock Kuopio 100,9 3 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Rock Lapua 100,4 4 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Rock Raahe 89,9 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Rock Tammela 107,5 3 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Alajärvi 102,2 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Haapavesi 93,4 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Hanko 95,7 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Helsinki 96,8 1 kW Lisäteho (aiemmin 500 W)
Radio NRJ Jämsä 88,8 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Karijoki 106,1 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Karkkila 106,7 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Kolari 91,6 2 kW Vanha taajuus 106,0 MHz (2 kW)
Radio NRJ Lahti 96,6 3 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Lappeenranta 96,5 3 kW Lisäteho (aiemmin 2 kW)
Radio NRJ Liperi 96,4 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Mikkeli 106,3 30 kW Vanha taajuus 106,9 MHz (2 kW)
Radio NRJ Pieksämäki 96,5 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Pihtipudas 101,7 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Pori 98,7 3 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Rauma 93,9 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Sysmä 96,1 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio NRJ Turku 104,6 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio NRJ Ähtäri 98,4 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Rondo Classic Hyvinkää 103,4 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
(ollut Radio SuomiPOPin käytössä)
Rondo Classic Jyväskylä 96,2 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Rondo Classic Kuopio 94,8 1 kW Lisäteho (aiemmin 300 W)
Rondo Classic Valkeakoski 90,3 300 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Basso Helsinki 102,4 1 kW Vanha taajuus 102,8 MHz (500 W)
Taajuus 102,4 MHz ollut tilapäiskäytössä pääkaupunkiseudulla
Basso Jyväskylä 99,7 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Basso Oulu 105,4 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Basso Tampere 103,1 200 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Basso Turku 101,9 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Nostalgia Helsinki 105,5 1 kW Vanha taajuus 99,4 MHz (Espoo, 3 kW)
Taajuus 105,5 MHz ollut tilapäiskäytössä Helsingissä
Radio Nostalgia Oulu 94,3 500 W Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Nostalgia Porvoo 88,4 Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Nostalgia Turku 100,5 1 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Nostalgia Ylöjärvi 92,7 2 kW Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio Sputnik Helsinki 106,9 1 kW Lisäteho (aiemmin 500 W)
Radio Sputnik Kotka 107,2 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Sputnik Lappeenranta 102,1 2 kW Listäteho (aiemmin 1 kW)
Radio Sputnik Porvoo 107,6 2 kW Lähetyspaikan muutos, vanha taajuus 88,4 MHz (1 kW / Porvoo, Kiiala)
Paikalliset ja alueelliset
Eazy 101 Pori 101,0 1 kW Uusi asema, lähetyspaikka Pori, Hyvelä
Iskelmä Ankkuri Tornio 95,0 1 kW Lähettänyt aiemmin teknisillä luvilla (50 W) Kemissä (95,0 MHz) ja Torniossa (106,4 MHz).
Iskelmä Sastamala /
Iskelmä Kankaanpää
Kankaanpää 105,3 200 W Uusi toiminimi (aiemmin Radio Manta), lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Iskelmä Sastamala Sastamala 101,2 2 kW Uusi toiminimi (aiemmin Radio Manta)
Iskelmä Sastamala Ylöjärvi 107,4 1 kW Uusi toiminimi (aiemmin Radio Manta)
Iskelmä Uusimaa Karkkila 96,5 500 W Lähetyspaikan muutos (vanha lähetyspaikka Lohja, Mäntynummi)
Järviradio Alajärvi 100,1 Lisäteho, vanha taajuus 100,0 MHz toiminut teknisillä radioluvilla (50 W)
Oi fm Kitee 87,7 Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus
Radio 957 Orivesi 97,2 1 kW Vanha taajuus 96,4 MHz (1 kW)
Radio City Espoo 99,4 1 kW Uusi asema, taajuus Radio Nostalgialla
31.12.2011 saakka
Radio Kajaus Pelkosenniemi 101,6 Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus (Vanha taajuus 104,7 MHz toiminut tilapäisillä ohjelmistoluvilla)
Radio Mega Kiiminki 103,1 3 kW Uusi lähetyspaikka (vanha lähetyspaikka Oulu (1 kw))
Radio Pori Kokemäki 98,0 Lähetysverkon laajennus, uusi taajuus (ollut Radio Mantan käytössä)
Radio Vaasa Teuva 97,7 300 W Tehonalennus (aiemmin 1 kW)
SUN Helsinki Helsinki 102,8 500 W Uusi asema, taajuus Bassolla 31.12.2011 saakka, uusi lähetyspaikka Pasila
Zoom FM Turku 99,0 1 kW Uusi asema, toiminut v. 2008-2011
teknisillä luvilla taajuudella 93,4 MHz

 

Rondo Classic Jyväskylä 96,2 2 kW Lisäteho (aiemmin 1 kW)