South FM yhdistää unelmat ja persoonat

kirjoittanut

kategoriassa

South FM -logoHangon kesäradio South FM aloittaa lähetykset torstain ja perjantain välisenä yönä kello 00.00. Lähetykset kuuluvat Hankoniemen alueella taajuudella 105,7 MHz sekä nettiradion välityksellä. Ohjelmat toteutetaan ruotsiksi ja suomeksi. Lähetyksiä tehdään elokuun loppuun asti.

Uusi kesäradio on alueen ensimmäinen paikallinen radioasema pariin vuosikymmeneen. Hangossa ei ole koskaan toiminut pitkäaikaisella luvalla lähettävää paikallisradiota, mutta 1990-luvun alussa kaupungin ja lähikuntien asukkaita viihdytti Sun Radio taajuudella 95,3 MHz. South FM on kuitenkin tuore ja nykyaikainen radiokanava, joka ei välttämättä rajoitu yhden kesän projektiksi.

Radiosta mainosalalle ja omaan radioon

Hankolainen Anne Ekholm toteuttaa South FM:ssä unelmansa omasta radioasemasta. Idea kesäradiosta syntyi kauan sitten, mutta tositoimiin Ekholm ryhtyi tämän vuoden alussa. Ekholmilla on takanaan media- ja mainosalan työkokemusta, joten radioala on hänelle tuttua. Hän on työskennellyt muun muassa Yle Radio X3M:ssä, Radio Aallossa ja Radio Rockissa. Ulkomaankokemusta Ekholmilla on sekä Ruotsista että Britanniasta.

Kun South FM käynnistyy perjantaina, alkaa radiolähetysten työstäminen todenteolla. Alkuvuosi on Ekholmilla ja muilla radiontekijöillä mennyt lukuisten asioiden valmistelemisessa, tekniikan hankkimisessa ja ohjelmien ideoimisessa. Projektin etenemistä on voitu seurata Twitterissä ja Facebookissa, ja radion nettisivujen valmistuttua myös ohjelmaesittelyt ovat päivittyneet.

Ekholm työskenteli maaliskuulle saakka turkulaisessa mainostoimistossa, mutta nyt itsenäinen yrittäminen ja ennen kaikkea radioyrittäjänä toimiminen on viemässä kaiken ajan. Työtä Ekholmin tiimi aikoo kuitenkin tehdä rennossa ilmapiirissä. Suorittamisen paineita ei mitä ilmeisimmin aiota ottaa?

– South FM on asema, jossa voi olla oma itsensä ja uskoa unelmaansa. Ja pitää hauskaa töissä, Ekholm kiteyttää.

Kesä koekenttänä

South FM lähettää enimmän osan ohjelmistaan ruotsiksi juonnettuina. Suomenkielisten lähetysten osuus on noin 30 prosenttia, mutta kaksikielisessä Hangossa lähetysten ymmärtäminen ei tuottane ongelmia kummassakaan kieliryhmässä. Ohjelmantekijät Ekholm on löytänyt omien kontaktiensa kautta. Mukaan on tullut myös sellaisia juontajia, jotka ovat itse ottaneet radion omistajaan yhteyttä. Tuoreimmaksi kiinnitykseksi on tulossa kuusikymppinen rouva, joka haluaa kokeilla siipiensä kantavuutta radiojuontajana.

Ekholm sanoo, että uuden radion tuominen kaupunkiin, jossa paikallisradioperinteitä ei ole, on ollut yllättävää. Osa alueen yrittäjistä ei ole ymmärtänyt radion menestysmahdollisuuksia, mutta ilahduttavan monet ovat kiinnostuneet uudesta mediasta. Myös yleisö on pikku hiljaa havahtunut kesäradion olemassaoloon. Ekholm kertoo hankolaisten huomanneen, että pian radiossa soi oma kesäkanava. Eikä kyseessä ole välttämättä pelkästään hetken trendi, vaan asema saattaa jatkaa ensi vuoden kesällä tai jopa heti ensimmäisen kolmen kuukauden lupakauden jälkeen.

– Jatkoa mietitään tämän kesän kokemusten pohjalta. Jos radio toimisi ympäri vuoden, niin riittäisikö talvella uutisaiheita, Ekholm pyörittelee. Vireässä kesäkaupungissa on paljon kesätapahtumia, joista riittää jutunjuurta ja uutisaiheita.

Musiikkivalinnoillaan South FM pyrkii erottumaan muista asemista. Kun Ekholmia pyydetään vertaamaan oman radionsa tarjontaa ja musiikkilinjaa esimerkiksi Yle Radio Vegan tai X3M:n linjaan, vastaukseksi saadaan 20-80 -yhtälö. Parikymmentä prosenttia on samankaltaista kuin esimerkkiasemilla, muu on jotain muuta musiikkia.

– Me haluamme ottaa riskejä soittamalla sellaistakin musiikkia, jota ei muualla soiteta. Tämä tulee olemaan radio sellaisillekin, jotka eivät normaalisti kuuntele radiota lainkaan, Ekholm painottaa.

Vuorikadulta ja Kasbergetistä maailmalle

Hangon uusi kesäradio tuottaa ohjelmansa melko monenkirjavalla laitteistolla. Studiovälineistöä on hankittu alan liikkeistä ja netin syövereistä. Lähetystekniikasta vastaa Telemast Nordic Oy, joka on asentanut aseman lähetysantennin Kasbergetin mastoon. Samasta mastosta lähettävät useat kaupalliset radiot sekä Ylen maakuntaradiot. Itse pääkallonpaikka eli radiostudio sijaitsee kävelykadun varrella. Lähetysteho on 50 wattia ja arvioitu kuuluvuusalueen säde noin 15-20 kilometriä.

Monipuolisen musiikin pitäisi soljua eetteriin perjantaiyönä. Aamulla kello 7 alkaa ensimmäinen aamulähetys ajankohtaisaiheilla, uutisilla, säätiedoilla ja viihdyttävillä juonnoilla hyöstettynä. Kaupunkilaisten ja kaupungissa vierailevien matkailijoiden fiiliksenkohottajana ollaan maanantaista lauantaihin myöhäisillan tunneille saakka. Jopa yölähetyksiä on luvassa, eivätkä sunnuntaitkaan ole kokonaan tauottomalle pop-musiikille pyhitettyjä. Erikoisohjelmia on silloinkin.

Lisätietoa ohjelmakartasta ja ohjelmantekijöistä saa South FM:n nettisivuilta. Aktiivinen kesäradio päivittää tapahtumiaan sosiaalisen median palveluihin. Annen oma radio haluaa olla koko Hangon oma juttu.

 


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “South FM yhdistää unelmat ja persoonat”

  1. Marko Niemi avatar
    Marko Niemi

    Täytyypä tsekata…kiinnostavalta kuulostaa… 🙂