City Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun

kirjoittanut

kategoriassa

Radio City -logoSBS Media laajentaa Radio Cityn toimintaa neljälle uudelle alueelle juhannuksen jälkeen. Laajentumisen yhteydessä Tampereen Radio 957:n, Radio Jyväskylän, Oulun Radio Megan ja Turun Radio Sadan nimet vaihtuvat Radio Cityksi. Paikallinensisältö säilyy toimilupaehtojen mukaisena uutis-, ajankohtais- ja urheilulähetysten myötä. Järjestelyn syynä on kilpailun koventuminen.

Radio Cityn ohjelmisto tehdään jatkossa keskitetysti samalla kaavalla kuin SBS:n Iskelmän. Valtaosa uudistuvan Cityn ohjelmavirrasta tuotetaan ja lähetetään Helsingistä. Aluetoimituksissa tuotetaan paikallisuutiset, päivittäinen tunnin mittainen paikallisohjelma sekä jääkiekkoselostukset paikkakunnan otteluista. Jo nyt merkittävä osa ohjelmistosta on toimitettu keskitetysti. Alueellinen mainonta säilyy ennallaan. Muutos ei vaikuta The Voicen, Iskelmän tai Oulussa ja Raahessa tuotetun Radio Pookin toimintaan.

Järjestelyt johtavat yt-neuvotteluihin, joiden tulos selviää heinäkuussa. SBS:n toimitusjohtaja Leena Puntila ei vielä tässä vaiheessa halua arvioida, johtavatko neuvottelut irtisanomisiin. SBS on viime vuosina kehittänyt monimediallisuutta, jossa verkkomedian merkitys kasvaa. Yt-menettelyllä pyritäänkin selvittämään paikallistoimitusten henkilökunnan tehtäväkentät.

SBS:n mukaan paikkallisten radioiden ja Ylen välinen kilpailu on kiristynyt Ylen uuden rahoitusmallin myötä. Mediamaksulla Ylellä on paremmat mahdollisuudet vahvistaa asemiaan alueellisesti. Lisäksi Sanoman Metroradio-kaupan jälkeen ala keskittyy.

– Kaupallinen radio toimii puhtaasti kaupallisin ehdoin. Meillä ei ole yhteiskunnan tukemia media- tai tilausmaksuja, vaan toimimme asiakkailtamme mediamyynnistä saatavien tulojen varassa. Nyt on valmistauduttava kiristyvään kilpailuun uusin keinoin, Puntila toteaa SBS:n tiedotteessa.

SBS Media on 27 prosentin osuudella toimialasta Suomen suurin kaupallisen radion toimija. Yhtiön liikevaihdosta 40 prosenttia tulee paikallisilta mainostajilta. Kokotoimialan yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 57,2 miljoonaa euroa, jostavain 25% tuli paikallisilta mainostajilta.

Radio City korvaa vanhat paikalliset radiot 25. kesäkuuta. Alueellisen nimen vaihtumisen ohella asemien nettisivut uudistuvat. Uusia City-asemia tulevat olemaan Radio City Turku, Radio City Tampere, Radio City Jyväskylä ja Radio City Oulu.

SBS hamuaa Radio Citylle uusia taajuuksia Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Oulun seudulle. Puntila pitää koko Pirkanmaalla kuuluvan Radio 957:n mallia esimerkkinä siitä, miten radion tulee olla enemmän maakunnallinen kuin paikallinen.

Mediamonitori


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “City Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun”

  1. Mikko Haajamo avatar
    Mikko Haajamo

    😀 Pysyykö rockki radio cityn tavaramerkkinä.Vai tuleeko sitten radio cityltä poppia ja rockkia.Kun juhannuksen jälkeen ei ole enää SBS Finlandin Cityradioita.

  2. ei hyvä juttu avatar
    ei hyvä juttu

    Tämä on tyypillistä SBS:n toimintaa. Aikaisemmin monia paikallisradioita on lopetettu, ja annettu taajuudet Iskelmäradiolle, joka on kuitenkin jatkanut paikallisten mainosten lähettämistä. Nyt sama tehdään tässä. Ilmeisesti SBS:n käsitys paikallisuudesta on paikallisten mainosten lähettäminen.

    SBS:n toimien vuoksi suuri osa Suomessa toimineista paikallisradioista on lopetettu, joko aikaisemmin Iskelmäradiota laajennettaessa, tai lopetetaan tämän uudistuksen yhteydessä.

    Normaalisti valtakunnallisilla asemilla ei ole lupaa lähettää paikallista mainontaa, mutta SBS kiertää tätä sääntöä toimiessaan paikallisluvilla, mutta lähettämällä silti samaa ohjelmaa eri asemien kautta. Tämä vie elintilaa oikeilta paikallisradiolta, kun SBS nappaa paikalliset mainosrahat, tuottamatta silti paikallista ohjelmasisältöä. Tämän seurauksena monilla alueilla kuulee paikallista ohjelmaa nykyään enää Radio Suomen aluelähetyksistä.

    Harmillista että tällaisella moraalilla varustettu toimija on päästetty Suomen radioaalloille, eikä liikenne- ja viestintäministeriötä kiinnosta puuttua asiaan, vaikka toimiluvat on myönnetty paikallisradiotoimintaan.

  3. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”ei hyvä juttu”].

    Normaalisti valtakunnallisilla asemilla ei ole lupaa lähettää paikallista mainontaa, mutta SBS kiertää tätä sääntöä toimiessaan paikallisluvilla, mutta lähettämällä silti samaa ohjelmaa eri asemien kautta. Tämä vie elintilaa oikeilta paikallisradiolta, kun SBS nappaa paikalliset mainosrahat, tuottamatta silti paikallista ohjelmasisältöä. Tämän seurauksena monilla alueilla kuulee paikallista ohjelmaa nykyään enää Radio Suomen aluelähetyksistä.

    Harmillista että tällaisella moraalilla varustettu toimija on päästetty Suomen radioaalloille, eikä liikenne- ja viestintäministeriötä kiinnosta puuttua asiaan, vaikka toimiluvat on myönnetty paikallisradiotoimintaan.[/quote]

    Cityradioiden toimiluvissa 1.1.2012 alkaen edellytetään paikallisohjelman määräksi vähintään yksi tunti arkisin kello 6-18. SBS ei siis riko lupaehtoja. Yhtä väljät luvat on muillakin paikallisilla radioilla.

    Yhtä lailla esimerkiksi TS-Yhtymä voisi hankkia Auran Aaltojen ja Radio Melodian sisällön muualta ja tuottaa kanavilleen vain yhden tunnin paikallista päivässä. Miksi se ei toimi näin, lienee yhtymän strateginen valinta.

    Kaiken kaikkiaan ylimääräinen holhoaminen täytyy mielestäni pitää minimissä. En kuitenkaan suosi ajatusta täydestä vapaudesta eli toimiluvattomuudesta.

  4. jepponen avatar

    Alkaako radio city kuulumaan ylivieskassa?

  5. [quote name=”jepponen”]Alkaako radio city kuulumaan ylivieskassa?[/quote]

    Radio Megan/City Oulun käyttämään taajuusnippuun Oulu 4 on lisätty Ylivieska 88,3 MHz, joka oli ennen Voicen käytössä. Linkki löytyy uutisen ”Radiot saavat jälleen lisätaajuuksia” lähteistä.