Teleoperaattori DNA:n omistus saattaa muuttua jo tämän vuoden aikana. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen hallitus selvittää mahdollisuuksia yhtiön omistuspohjan kehittämiseen tulevaisuudessa. Yhtiö saattaa myös listautua pörssiin. DNA:n hallituksen mielestä on luontevaa tarkastella myös omistuspohjaa osana yhtiön pitkän aikavälin kehittämistä.
Uutistoimisto Reuters on aiemmin kertonut, että sveitsiläinen pankki on jo aloittanut rahoitusjärjestelyt, joiden avulla DNA voitaisiin myydä pääomasijoittajille.
DNA omistaa Suomessa muun muassa teräväpiirtolähetyksiä välittävän tv-lähetysverkon.
Mediamonitori – Yle