Kuukausi: elokuu 2013
-
Soiko Länsiväylällä jälleen Marusha?
Suomen ainoana tanssimusiikkikanavana tunnettu Radio KLF sammutti lähettimensä 1.9.2011, hieman ennen kahta yöllä. Lopettamisesta tulee ensi yönä tarkalleen kaksi vuotta. KLF:n loppuminen jätti suuren aukon sen ystävien musiikkitarjontaan. ”Hyvät bileet päättyivät”, kertoi eräs kuulijoista. ”KLF oli vuosien ajan autossa päällä”, kertoo toinen. Kanavan paluuta haikailee edelleen moni tanssimusiikkiradion ystävä.
-
PlusTV:n myyminen DNA:lle hyväksyttiin
Antenniverkossa tv-palveluja tarjoava PlusTV siirtyy DNA Oy:n omistukseen. Asia varmistui, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan torstaina. DNA Oy sopi Teracom Groupin kanssa PlusTV:n ostamisesta huhtikuussa. Digi TV Plus Oy:n eli PlusTV:n oston seurauksena antenniverkon televisiopalvelut monipuolistuvat entisestään.
-
Jim Ja Liv uudistavat ilmeensä
Televisiokanavat Jim ja Liv uudistavat ilmettään. Jim-kanavan väripaletti ja kanavaäänet menevät uusiksi. Liv- kanavan brändiä ja kanavan ilmettä uudistetaan kokonaisvaltaisesti logoja ja värejä myöten. Jimin osalta uudistus on nähtävissä ensi kerran tiistaina 20. elokuuta, Livin uudistettu ilme näkyy kanavalla 3. syyskuuta.
-
Nostalgia ja Aalto kahmivat uusia taajuuksia
Liikenne- ja viestintäministeriön hyväksymä radiotaajuuksien käyttösuunnitelman muutos tuo kaupallisille radioille lisää taajuuksia. Suurimmat laajentajat ovat Radio Nostalgia ja Radio Aalto, jotka saavat laajentaa kuuluvuutta neljälle uudelle paikkakunnalle. Osavaltakunnallisista radioista myös Groove FM:lle, Radio Rockille ja Radio Deille napsahtaa uudessa taajuussuunnitelmassa kaksi lisätaajuutta. Joidenkin paikallisten radioiden taajuuksiin tulee muutoksia ja lisäyksiä.
-
Ministeriö julkisti uudet paikallisradiotaajuudet
Liikenne- ja viestintäministeriön torstaina tekemä muutos radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan jättää peräti 15 taajuuskokonaisuutta julkiseen hakuun. Uusia paikallisradioita voidaan perustaa Tampereelle, Vaasaan, Jyväskylään, Turkuun, Helsinkiin, Iisalmelle, Pieksämäelle, Ouluun ja Seinäjoelle. Toimilupien hakuaika päättyy 12. syyskuuta. Lisäksi ministeriö hyväksyi kymmenelle osavaltakunnalliselle ja paikalliselle radiolle lisätaajuuksia kuuluvuusalueiden laajentamiseen.
-
Televisiokanavaien äänentasot tasaantuvat
Television katsojien arki helpottuu, kun televisiokanavat ottavat käyttöön äänenvoimakkuuteen perustuvan tv-ohjelmien äänentason säädön. Tekniikalla on tarkoitus varmistaa tasainen äänenvoimakkuus kaikelle ohjelmasisällölle. Mainosten osalta äänentason säätö otetaan käyttöön torstaina 15. elokuuta 2013. Äänentasojen säätö on tarkoitus ottaa käyttöön koko ohjelmavirrassa vuoden loppuun mennessä.
-
Vaaratiedotelaki herättää keskustelua
Kesäkuun alussa voimaan tullut laki viranomaisten laatimien vaaratiedotteiden välittämisestä on saanut radioalan vaatimaan muutoksia välitysjärjestelmään. Varsinkin alueellisten vaaratilanteiden välittäminen valtakunnallisesti on herättänyt pahennusta myös radionkuuntelijoissa. Kritiikkiä uutta lakia kohtaan on sadellut myös Ahvenanmaalta, jossa erityisesti tiedotteiden ruotsinkieliset versiot ovat herättäneet ihmetystä.