Ericsson luo MTV:n tiloihin mediakeskuksen

kirjoittanut

kategoriassa

MTV-logoBrändiensä ja toimintansa uudistamisen kaksi vuotta sitten aloittanut MTV uudistaa rakenteitaan. Uudistuksien yksi painopiste on strategisten kumppanuuksien muodostaminen. MTV:n uusi strateginen kumppani Ericsson perustaa kansainvälisen mediakeskuksen MTV:n tiloihin Helsingin Pasilaan. Muun muassa MTV:n tv-lähetystoiminnan, materiaalinhallinnan sekä tv-tekniikan kehitys- ja tukitoimen työntekijät siirtyvät Ericssonin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muutos koskee kaikkiaan 45 työntekijää. Lisäksi Ericssonille siirtyvät uutisten ja urheilun tv-studiot sekä OTT-palveluiden tv-tekniset järjestelmät.

Mediakeskus kuuluu osaksi Ericssonin Broadcast Media and Services -yksikköä. Uuden mediakeskuksen tarkoituksena on tarjota lähetystoiminnan ja mediahallinnan palveluita alan yrityksille niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Keskuksesta tulee tärkeä osa Ericssonin lähetystoimintaa Pohjois-Euroopassa.

– MTV:n odotukst kansainvälisestä yhteistyöstä ovat suuret. Tavoitteena on kehittää yhteistyössä uusia palveluita ja turvata nykyisten palveluiden jatkuvuus. Suuret odotukset perustuvat Ruotsista saatuihin kokemuksiin. Bornier-konsrernin Ruotsin TV 4 on tehnyt vastaavanlaista yhteistyötä Ericssonin kanssa, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Heikki Rotko.

Mediakeskus aloittaa toimintansa syyskuussa 2014. MTV:n ja Ericssonin sopimus kestää viisi vuotta.

Mediamonitori – MTV


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Ericsson luo MTV:n tiloihin mediakeskuksen”

  1. Aapeli avatar

    5/10 oikeinkirjoituksesta. Ei huonommin, onhan sentään tosi vaikea ”ulkomaalainen” nimi.
    Eriksson, Erixån, Ericsson, Ericcsson ..

  2. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”Aapeli”]5/10 oikeinkirjoituksesta. Ei huonommin, onhan sentään tosi vaikea ”ulkomaalainen” nimi.
    Eriksson, Erixån, Ericsson, Ericcsson ..[/quote]

    Oikolukijan moka, joka on nyt korjattu. Kiitos palautteesta!

  3. M. Gerz avatar
    M. Gerz

    Toiseksi viimeisessä kappaleessa lisäksi * odotukset ja Bonnier-konsernin.