Kajaanin radion ääni eetteriin lähiviikkoina

kirjoittanut

kategoriassa

Kajaaniin perustetaan ehkä jo joulukuussa uusi paikallisradio, joka kuuluu taajuudella 88,8 MHz. Kyseessä on Kevyt Kanava Oy:n radio, jolle valtioneuvosto myönsi ohjelmistoluvan torstaina. Lupa on voimassa vuoden 2019 loppuun asti. Radiotoimintaa varten Kevyt Kanava alkaa rekrytoida henkilökuntaa ja hankkii toimitilat Kajaanista. Alkuun päästään kevyesti, kunnes tarvittavat investoinnit on tehty.

Radiotoimintaa Kevyt Kanava saattaa harjoittaa nimellä Radio Kajaani. Se on yhtiön toimitusjohtajan Hannu Harjun mukaan vielä toistaiseksi työnimi. Radioasema on joka tapauksessa kajaanilainen paikallisradio paikallisin puheenaihein. Samanlaisia paikallisradiolupia Kevyt Kanava haki myös Vaasaan ja Kuopioon. Näiden paikkakuntien taajuudet menivät muille hakijoille.

Radio Kajaanilla on ollut lyhytaikainen radiolupa jo lokakuun alusta alkaen, mutta lähetyksiä se ei ole aloittanut tilapäisluvalla. Harjun mukaan yhtiössä haluttiin katsoa, saadaanko Kajaaniin toimilupa. Hakijoita taajuudelle oli runsaasti.

Kilpailutilanne Kajaanissa kiristyy uuden tulokkaan myötä. Kajaanista aiemmin tänä vuonna naapurikunta Sotkamoon muuttanut Radio Kajaus on saanut jalansijaa Kajaanin seudulla jo 25 vuoden ajan. Harju kertoo, että Radio Kajaanin perustamiseen vaikutti Radio Kajauksen laajentuminen Kevyt Kanavan omistaman Iskelmä Oikea Aseman kotikonnuille Iisalmelle.

– Paikallisradiot ovat toimineet vuosikymmeniä niin, etteivät ole havitelleet taajuuksia toistensa kuuluvuusalueilta. Haimme lupaa Kajaaniin, koska Kajaus haki aikoinaan Iisalmelle. Toisaalta Kajaanista puuttuu nykyään oma radio, Harju huomauttaa.

Toimiluvan ratkeaminen torstaina avitti uutta radiota myös mainossopimusten tekemisessä. Vuosisopimuksia mainostajien kanssa syntyi Harjun mukaan heti, kun tieto luvasta kiiri mainostajien korviin.

– Tietysti minua harmittaa hieman se, ettemme saaneet paikallisradiolupia Vaasaan tai Kuopioon. Järviradiolle luvan Kuopioon kuitenkin suon, sillä kanavamme ovat keskenään aika erilaisia, Harju täsmentää.

Ensi vuosi tuo Harjun mielestä radioyrittäjille lisämahdollisuuksia, kun tähän asti hitaasti sujunut toimilupaprosessi siirtyy osittain Viestintäviraston hallintaan. Tietoyhteiskuntakaari eli viestintälainsäädännön uudistukset tuovat radiomarkkinoille vapautta ja joustavuutta. Taajuudet saadaan samalla tehokkaaseen käyttöön, sillä esimerkiksi taajuuden siirtäminen radioyhtiön lähetysverkosta toiseen hoituu jatkossa viraston kautta.

Mediamonitori


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Kajaanin radion ääni eetteriin lähiviikkoina”

  1. Pitääkö lupaukset avatar
    Pitääkö lupaukset

    Toivottavasti Kajaanin radio tulee olemaan muutakin kuin pelkkä iskelmäjukeboksi (kuten Oulun ”paikallisradio”).

  2. Tuskin taajuudelle tulee muuta kuin Iskelmä tai City. Sitähän SBS haluaa? 😉 Toisaalta Kajaus tarvitsee kilpailijan, mikä tahansa radio taajuulle laitetaan. Siitähän muutkin toimijat saavat nykyisin nauttia, että taajuuksia annetaan uusille alueille ilman mitään logiikkaa ja enemmän kuin markkinat kestää. Hävettävän huonoa viestintäpolitiikkaa.

  3. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    HÄVETKÄÄ VIRKAMIEHET MYÖS!!!
    Harju valehteli ja harhautti jo 19.9 lupahakemuksessa: Toimimme nyt Kajaanissa teknisellä 50 watin luvalla nimellä Radio Kajaani. Tästä olen tehnyt ilmoituksen LVM:ään 22.10. Kun lähetykset eivät olleet vieläkään alkaneet. Palkinnoksi saivat luvan tällä perusteella: Erityisesti Kevyt Kanavan eduksi voidaan katsoa yhtiön jo alkanut toiminta haetulla alueella tilapäisen luvan nojalla. Asian tietäneenä virkamiehet jatkavat valhetta harhauttamalla valtioneuvostoa tällä samalla valheella. YHTIÖ JO ALKANUT TOIMINTA. Ettäs kehtaavat.