Ansiomitalin perusteluissa kerrotaan, että Järviradio on ponnistanut Alajärveltä valtakunnalliseksi radiokanavaksi. Tiedonvälityksessä radio on hyödyntänyt innovatiivisella tavalla uusinta IT-teknologiaa, muun muassa pilvipalvelua ja internetiä.
Järviradion ohjelmatarjonta palvelee yritystoimintaa, maaseudun väestöä sekä huomioi myös ikääntyvän väestön tarpeet. Kanavaa kiitellään myös sen käyttämän kevyen teknologian suomista mahdollisuuksista tuottaa lähetyksiä etänä.
Maamme vanhin suomenkielinen sanomalehti Keskisuomalainen on käynyt ansiokkaasti läpi teknologiset murrokset perinteisestä painotalosta moderniksi mediataloksi, kerrotaan yliopiston ansiomitalin perusteluissa.
Suomen toiseksi suurin monimediatalo hyödyntää monipuolisesti tietotekniikkaa sisällön tuotannosta ja painamistekniikasta aina logistista järjestelmää eli asiakkaalle jakelua myöten. Sanomalehden lisäksi Keskisuomalaisen toiminta kattaa myös digituotteet ja tv-toiminnan.
Erityistä kiitosta palvelut saavat helppokäyttöisyydestä. Lisäksi Keskisuomalainen on toiminut aktiivisesti Keski-Suomen maakunnan kehittämisessä ja yhteisöllisyyden luomisessa.
Mediamonitori