Viestintävirasto on myöntänyt Kevyt Kanava Oy:lle lisäaikaa uuden radiokanavan perustamisessa Kajaanin seudulle. Työnimellä Radio Kajaani olevan aseman olisi pitänyt aloittaa lähetykset viimeistään 13. toukokuuta, mutta Viestintäviraston viime perjantaina kirjaaman päätöksen mukaan radioaseman tulee aloittaa lähetykset kesäkuun loppuun mennessä. Kevyt Kanava oli hakenut siirtolupaa toiminnan aloitukselle, koska valtioneuvoston viime marraskuussa vahvistamasta toimilupapäätöksestä oli tehty valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Kevyt Kanava Oy oli odottanut KHO:n päätöstä lupavalituksessa, mutta kun oli käynyt ilmeiseksi, ettei KHO tule antamaan päätöstä asiassa ennen määräajan päättymistä, yhtiö oli jättänyt Viestintävirastoon pyynnön lähettimen käyttöönottotarkastuksesta. Käyttöönottotarkastuksen ajankohdaksi varmistui toukokuun loppu, joten Kevyt Kanava haki lisäaikaa Viestintävirastosta.
Viraston tekemän päätöksen mukaan lähetykset Sotkamon taajuudella 88,8 MHz tulee aloittaa heti lähetintarkastuksen jälkeen, viimeistään kesäkuun lopussa. Muussa tapauksessa ohjelmistolupa raukeaa.
Mediamonitori – Viestintävirasto
Lisätietoa muualla: Viestintäviraston päätös radiotoiminnan aloituksen siirtämisestä