Radio Classic luopuu kahdesta taajuudesta

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Classic -logoKlassisen musiikin kanava Radio Classic on saanut Viestintävirastolta luvan lopettaa lähetykset Savonlinnan ja Porvoon taajuuksilla. Viestintävirasto on päivittänyt Radio Classicin taajuuskokonaisuutta ja poistanut siitä Savonlinnan taajuuden 100,0 MHz ja Porvoon taajuuden 90,8 MHz. Radio Classicin lupayhtiö Kuunappi Oy oli hakenut muutosta joulukuussa.

Radio Classic lähettää taajuuskokonaisuudessa 8. Asema jatkaa lähetyksiä Tampereella, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahden seudulla, Oulussa, Raaseporissa, Turun seudulla ja Valkeakoskella.

– Olemme pohtineet tulevaisuuden strategiaa Classcille ja päätimme luopua näistä kahdesta taajuudesta. Parhaillaan harkitsemme muita mahdollisuuksia laajentua, muilta osin toimintamme jatkuu edelleen Suomen ainoana klassiseen musiikkiin ja kulttuurin eri ilmiöihin keskittyvänä kaupallisena radiokanavana, kertoo Mediamonitorille Kuunappi Oy:n toimitusjohtaja Taavi Niimimaa.

Mediamonitori – Viestintävirasto


Kommentit

10 vastausta artikkeliin “Radio Classic luopuu kahdesta taajuudesta”

  1. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    Ei radioita kannata ostaa kun taajuuksia tippuu kuin vettä taivaalta. Näitä tulee nyt lisää. Seuraavaksi nämä hakuun. Siis kohta näitä luopujia tulee todella paljon lisää = taajuushakua toisen perään. Italian meininkiä sillä erotuksella että keskittyy parille hassulle monikansalliselle yhtiölle (lopuksi yhdellle, joka myös tuottaa YLE:n sisällön sen muututtua pelkäksi jakeluksi = YT). Kyllä tuottaa taas Punttiin vipinää. Ja Caruna myy sähköt. Väyryselle olisi töitä. 8-).

  2. Toivottavasti mahdollisimman moni pienempi toimija saisi uusien ja vapautuvien taajuuksien myötä mahdollisuuden lähettää pidempiaikaisella.

    Jos kaikki taajuudet soi kanavan nimestä ja omistajasta riippumatta samaa formaattimusiikkia ja soittolistaa hieman vaan erilaisessa järjestyksessä mutta samat biisit niin huonoon suuntaan mennään. Vaikka tilanne kovin hyvin tälläkään hetkellä ole jos monipuolisuutta ajatellaan.

    Oma näkemys radio kentästä on, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ne toimijat joilla pysyvämpi taajuus tällä hetkellä eivät juurikaan toisistaan erotu.

    Niiden positiivisien poikkeuksien jotka lyhytaikaisilla joutuu lähettämään toimijasta riippumattomista syistä, on kuuntelua vielä vaikeutettu karensseilla vaikka aseman puolelta olisi taloudelliseti resurssit kunnossa ja tahtotila lähettää ilman taukoja.

  3. M. Alanko avatar
    M. Alanko

    Toivon, että Sanoma Media Finland laajentaisi Loopin verkkoa ja hakisi toimilupaa Porvooseen ja Savonlinnaan, kun taajuudet tulevat haettaviksi. 😀

  4. Viheraho avatar

    🙂 Hakekaa lupaa Rovaniemellä ja Kuusamoon.Saisitte näin laajuutta toimintaanne Lapissa.

  5. Pasi Komsi avatar
    Pasi Komsi

    [quote name=”Viheraho”]:-) Hakekaa lupaa Rovaniemellä ja Kuusamoon.Saisitte näin laajuutta toimintaanne Lapissa.[/quote]
    Kyllä sun Kaima olis pitänyt hakea toimilupaa Lahteen.

  6. Satu Salminen avatar
    Satu Salminen

    Iso osa elämän iloja vietiin, kun Radio Classic lopetettiin Porvoosta. Se oli ainoa kanava, joka sopi taustaääniksi tekemättä kuuntelijaansa vihaiseksi.

  7. Perusteet olisi kiva kuulla miksi Classic vietiin meiltä pois täältä Savonlinnasta. Mikä yhdistää Savonlinnaa, ja Porvoota?

  8. Perustelut olisi kiva kuulla miksi Radio Classic ei kuulu ainakaan toistaiseksi Raahessa?

  9. Sanoma Media Finlandin kannattaisi hakea Loopille toimilupaa Porvooseen ja Savonlinnaan. 😆

  10. Satu Salminen avatar
    Satu Salminen

    Niin, kuten tuolla edellä – KAKSI VUOTTA SITTEN!!! – joku esitti, OLISI KIVA KUULLA, miksi savonlinnalaisilta ja porvoolaisilta vietiin Radio Classic! MIKSI? Itse kuuntelen maailman kauneinta musiikkia aina ajaessani autoa, myös Porvoon sisällä ajaessani. Toisinaan en malttaisi nousta autosta lainkaan, vaikka olisin jo saapunut perille… Huoh… Elän yhä toivossa, että Radio Classic vielä palautettaisiin meille ”väärässä kotikaupungissa” asuville.