Radiouutiset Mediamonitorista heinäkuussa kertoo, että kaksi radioyhtiötä jättää osan viime vuonna saamistaan taajuuksista käyttämättä ja yksi saa luvan aloittaa lähetykset määräajan umpeutumisen jälkeen. Hengellisten kesätapahtumien radioilla on puolestaan käytössä lyhytaikaisia radiolupia, ja parhaillaan eletään kesän vilkkainta viikonloppua, kun useilla eri paikkakunnilla toimii tapahtumaradioita. Äänessä on esimerkiksi Kansanlähetyspäivien radioasema Hausjärvellä.
Mediamonitorin radiouutisissa aiheena on myös SuomiAreena TV, joka lähettää Porin SuomiAreena-tapahtumasta reilun viikon kuluttua. Radiouutisissa mainitaan lisäksi, että hevosurheilua seuraaville on tarjoutunut mahdollisuus nähdä raveja maksuttomalla Estradi-kanavalla. Ravilähetyskokeilu jatkuu heinäkuun ajan.
Tuoreimpana aiheenna kerromme, että Nelonen Media on lopettamassa maksu-tv-liiketoimintaansa ja siirtämässä maksulliset sisällöt Ruutu-palveluun. Tämän seurauksena viihdekanavat Ruutu+ Leffat & Sarjat, Ruutu+ Dokkarit, Ruutu+ Lapset ja urheilukanavat Ruutu+ Urheilu 1-8 lopettavat toimintansa syyskuun alussa.
Uutiset voi kuunnella yllä olevan linkin kautta tai Soundcloud-palvelussa.
Mediamonitori