Kevyt Kanava ja Sanoma tuovat aalloille uuden radiokavavan

kirjoittanut

kategoriassa

Me Naiset Radion taajuuksille uusi asema – Grooven ja Kantriradion kuuluvuusalueet laajenevat

Sanoma Media lopettaa Me Naiset Radion ja sen tilalla aloittaa uusi Easy Hits -kanava. Samalla Groove FM laajenee siirtymällä Helmiradion taajuuksille. Viime vuonna ohjelmistoluvan saanut Kevyt Kanava aloittaa uuden Classic Hits -kanavan lähetykset. Sisällön kanavalle tuottaa Sanoma. Kantriradion kuuluvuusalue laajenee Pirkanmaalta Vaasaan.

Valtioneuvosto myönsi joulukuussa Kevyt Kanava Oy:lle uuden taajuuskokonaisuuden, jonka väestöpeitto on 68 prosenttia, kun mukaan lasketaan Sanoman oma taajuus Uudellamaalla. Uusi kanava aloittaa 30. maaliskuuta.

– Jakelusta on tehty sopimus Digitan kanssa. Nyt on solmittu sopimus sisältöyhteistyöstä Sanoma Median kanssa. Olimme pari vuotta poissa radioliiketoiminnasta, mutta veri veti takaisin, kertoo Kevyt Kanava Oy:n toimitusjohtaja Hannu Harju.

Sopimuksen mukaisesti Sanoma vastaa uuden kanavan sisällöntuotannosta. Musiikillisesti kanava tarjoaa 1970- ja 80-luvun suurimpia klassikoita.

Sanoman kanavavalikoima kokee muutoksia uuden kanavan myötä. Me Naiset Radio on jatkossa Easy Hits. 80-luvun musiikkia soittanut Helmiradio korvataan Groove FM -kanavalla. Helmiradio on jatkossa kuultavissa Supla-verkkopalvelussa.

Me Naiset Radion lopetusta Sanoma perustelee sillä, että kohderyhmä tavoitetaan hyvin myös muilla Sanoman radiokanavilla.

– Uuden muutoksen myötä Kantriradio laajentaa Pirkanmaalta Vaasaan, paljastaa Sanoman audioliiketoiminnan johtaja Jussi Suvanto.

Me Naiset -brändi ei kuitenkaan poistu kokonaan audiotuotannoista, audioulottovuuden kehittämistä jatketaan osana Sanoman audiostrategiaa ja lehti jatkaa toimintaansa printissä, verkossa ja somealustoilla.

Mediamonitori – Sanoma Media


Kommentit

10 vastausta artikkeliin “Kevyt Kanava ja Sanoma tuovat aalloille uuden radiokavavan”

  1. Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?

  2. [quote name=”MaGe”]Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?[/quote]

    Ja myös Tampereen ja Vaasan taajuuksille?

  3. Vihdoinkin Me Naiset radion tilalle joku järkevän nimisempi asema. Häiritsi ainakin itseä tuo nykyinen nimi. Sisältö tulee olemaan varmaan sama.

  4. [quote name=”MaGe”]Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?[/quote]
    [quote name=”JM”][quote name=”MaGe”]Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?[/quote]

    Ja myös Tampereen ja Vaasan taajuuksille?[/quote]

    Minuakin kiinnostaisi.

  5. Eikös tässä nyt vähän kierretä toimilupakierroksen sääntöjä? Sanoma otti omille radioilleen kahden toimilupahakijan taajuudet. Omansa ja Kevyt Kanavan. Muille jäi murusia.

  6. [quote name=”MaGe”]Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?[/quote]
    Todennäköisesti Groove FM jää tuolle taajuudelle ja Helmen tilalle 88,6:lle tulee Classic Hits. Tai sitten toisin päin eli Groove 88,6 ja Classic Hits 102,8.

  7. [quote name=”Metsis”][quote name=”MaGe”]Mitä tulee Grooven tilalle Helsinkiin 102,8 Mhz taajuudelle vai tuleeko mitään?[/quote]
    Todennäköisesti Groove FM jää tuolle taajuudelle ja Helmen tilalle 88,6:lle tulee Classic Hits. Tai sitten toisin päin eli Groove 88,6 ja Classic Hits 102,8.[/quote]
    Aika sekaava kyl toi tiedotus oli mun mielestä

  8. Löyty Grooven uudet taajudet jo niitten omilta sivuilta eli Helsinki pysyy sama 102.8 Mhz https://www.supla.fi/article/3797

  9. Mites noi groove ja helmi eiks ne oo vähä niinku jukeboxi radioita? Eli pelkkää musiikkia muttei juontajia

  10. [quote name=”Mikko”]Mites noi groove ja helmi eiks ne oo vähä niinku jukeboxi radioita? Eli pelkkää musiikkia muttei juontajia[/quote]
    Tällä hetkellä joo mut tollasen linkin löysin uuden Classic Hits kanavan ohjelmostosta https://media.sanoma.fi/suunnittelijan-tyokalut/mediatiedot/classic-hits