Kauppatieteiden maisteri Sampsa Jolma on valittu Pori Jazzin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässä syyskuun alussa. Pori Jazzin nykyinen toimitusjohtaja Kristian Vainio jää eläkkeelle vuoden lopussa. Sampsa Jolma on Pori Jazz 66 ry:n hallituksen jäsen ja tehnyt töitä radiotoimialan sekä median parissa vuodesta 1999 lähtien.
Jolma on toiminut Radio Porin toimitusjohtajana vuodesta 2007 ja kuulunut radion omistajiin vuodesta 2009. Toimitusjohtajuus päättyi tämän vuoden keväällä.
Radio Porin ohella Jolma on ollut rakentamassa paikallisradioiden verkostoa Suomeen. Jolma on ollut myös perustamassa Sanoma Median kanssa yhteistyössä Helmiradio ja Hitmix -kanavia.
Mediatakojat Oy:n omistaa nykyään Bauer Media, joka osti yrityksen vuonna 2021. Jolma on toiminut pitkään myös radiotoimialan järjestöjen luottamustehtävissä, jotka päättyivät kuluvan vuoden toukokuussa.
– Pori Jazz on maamme musiikkifestivaalien pioneeri ja yksi musiikkimaailman tunnetuimpia brändejä. Festivaali on säilyttänyt alkuperäisen ideansa, vaikka se on muovautunut alan kilpailutilanteessa ketterästi, Jolma kertoo.
Mediamonitori – STT Info
{jcomments off}