Kotimaisen radioalan taajuusasiat yllättävät aina, vaikka niihin yrittäisi miten valmistatua. Bauer Media ilmoitti torstaina, että lokakuun alussa se laajentaa muutamia kanaviaan ja kohdentaa toisia pienemmille alueille. Muutokset ovat taajuusteknisesti suurehkoja, sillä kyseessä on taajuuksien siirtäminen eri taajuuskokonaisuuksista toiseen. Työn hyväksyy ja toimiluvat, joissa taajuuskokonaisuudet määritellään, päivittää Traficom.
Sanoma Media on jo aiemmin tänä vuonna käännellyt taajuuspalettiaan sopivaan asentoon. Suomipop, joka on yhtiön tärkein radiokanava, sai joitakin suurempitehoisia taajuuksia, ja luopujina olivat vähemmän tärkeäksi katsotut kanavat. Ainakin Kainuussa monet ihmettelivät Radio Rockin katoamista, sillä asema joutui luovuttamaan taajuutensa saman yhtiön ykkösradiolle.
***
Nykyisin toimilupiin saa tehtyä muutoksia helpolla. Siltä se ainakin ulkopuolisesta tuntuu. Bauerin tapauksessa samat, jo käytössä olleet taajuudet jatkavat samoilla tehoparametreillä ja samoilla paikkakunnilla. Kuitukaapelista tulee lähettimelle vain eri ohjelma kuin ennen. Autoradiokuuntelijat joutuvat maanantaina tallentamaan asemat muistiin uudelleen, ainakin vanhemmissa automalleissa, sillä RDS-toiminnot ovat välillä hieman hankalia. Audio voi ”pomppia”, jos vastaanotin yrittää ottaa vanhalla taajuudelle muistiin tallennettua PI-koodia eli aseman sormenjälkeä. PI-koodilla ohjataan autoradiot pysymään samalla kanavalla, vaikka kuuluvuusalue vaihtuisi.
***
Isompi keitos on edessä ensi vuonna. Yleisradio tiedotti tammikuussa, että Yle Puheen juttelut on kuultu ja podcast-radioksi muuttunut valtakunnallinen kanava ajetaan alas. Kysymyksessä on säästölinja, mihin ovat johtaneet monet eri syyt. Verkko-operaattori hinnoittelee pääasiassa suurtehoilla toimivan Puheen verkkovuokran omien tariffiensa mukaan. Kuuntelutottumukset ovat siirtyneet enenevissä määrin nettiin eli Ylen tapauksessa Areenaan. Puheohjelmat ja podit kuunnellaan sieltä silloin, kun itselle sopii. Lineaariradio voi olla joillekin liian rajoittava. Jos on tottunut television puolella katsomaan ohjelmat suoratoistopalveluista, voi haluta soveltaa samaa radiopuheeseenkin.
Yle Puheen taajuuksista on alkanut lausuntokierros, joka jatkuu toimilupakierroksena. Ensi vuonna tähän aikaan Puheen taajuuksilla on haaskalintuja, jotka pyrkivät pönkittämään omaa sanomaansa hankkimalla suuren määrän watteja eri puolilta Suomea. Puheen verkko todennäköisesti pilkotaan tai ainakin syrjäkulmien täytetaajuudet heivataan taajuuskokonaisuudesta pois. Ja taas meillä on joku uusi radio, jonka taustalla on joku vanha ja toimintatavoiltaan tuttu iso peluri. Niitä on Suomessa kaksi: Bauer ja Sanoma. Toivottavasti haaskalle eksyisi joku pienempikin tirppa, joka voisi tarjota kuuntelijoille jotain vaihtelevaa, jos vain radioyhtiön kirstussa on valuuttaa radiobisneksen laajentamiseksi. Toisaalta, tarvitaanko meille lisää radiokanavia? Eikö kaikki ole jo saavutettavissa – FM:llä tai suoratoistossa?
Kirjoittaja on Mediamonitorin vastaava tuottaja
{jcomments off}