Venäjän mediasotaa käydään myös keskiaalloilla

kirjoittanut

kategoriassa

Venäjä ja venäjänkielisyys tuntuu olevan Suomen kuulovinkkelistä melko hallitseva kohdealue keskipitkillä aalloilla eli radion AM-alueella. Vaikka televisio on Venäjällä huipputärkeä tiedottaja, ei radiotakaan kannattane laskea vielä pois mediasodan välineistöistä. Suomalaisille venäjää osaaville keskipitkillä aalloilla on muodostettavissa laajempi kuva kansainvälisestä politiikasta ja sodan vaiheista. Pitää vain osata suodattaa tietoa.

Venäjä on itse ajanut alas suurimman osan AM-lähettimistään, mutta joitakin yksittäisiä asemia on vielä muun muassa Pietarissa. Venäjän valtionradio on myös testaillut Kaliningradissa sijaitsevia lähettimiä tavoitteenaan aloittaa ”totuudentorvi” Pohjoismaissa ja Baltiassa asuville kuuntelijoille. Lisäksi Venäjän hallinnon vasallit Radio Rossii ja Vesti FM käyttävät Moldovaan kuuluvan Venäjän-mielisen Transnistrian alueen voimakkaita keskiaaltolähettimiä.

Ukrainan radion ykkösohjelma kuuluu iltaisin ja öisin taajuudella 1278 kHz luonnollisesti ukrainankielisenä lähetyksenä. Ukraina ehti jo sulkea suurimman osan, ellei kaikki, AM-asemansa, mutta sitten niille tuli huutava tarve, kun Venäjän hyökkäys alkoi. Ukraina on pysynyt aalloilla ohjusiskuista huolimatta.

Samaan aikaan Liettua tuuttaa eetteriin venäjää ja valkovenäjää, mutta näiden lähetysten taustalla eivät ole Venäjän viranomaiset vaan länsimaiset tekijät. Keskiaalloilla Suomessa hyvin kuuluvia venäjää puhuvia taajuuksia ovat Liettuasta lähettävät 666, 1386 ja 1557 kHz. Nämä Liettuan vanhaa AM-kapasiteettia hyödyntävät asemat Radio Signal, Radio Baltic Waves ja Radio Lenta (myös Radio Pravda -nimellä) toivovat sanomansa kuuluvan myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

***

Toiminta keskiaalloilla venäjän kielen ympärillä on kuin menneisyyden haamu kylmän sodan ajan Euroopasta. Silloin omaa sanomaansa Neuvostoliittoon lähetti yhdysvaltalainen Radio Free Europe / Radio Liberty. Tarkoitus oli levittää kapitalistisen lännen ideologiaa. Itäinen naapurimaamme vastasi luonnollisesti omilla näkökannoillaan ja propagandallaan. Joillekin suomalaisille lyhytaaltokuuntelijille saattaa radioasema Rauha ja edistys (Радиостанция Мир и Прогресс) olla tuttu. Tämä vuonna 1991 lakkautettu asema esitteli omia neuvostonäkemyksiään myös englanniksi.

Lyhytaaltojen merkitys on vähentynyt huomattavasti 30 vuodessa ja nyt ollaankin autoradioiden tavoitettavissa keskiaalloilla. Ja onhan monissa kodeissa edelleen vastaanottimia, joissa ovat AM-alueet (MW eli keskiaallot ja LW eli pitkät aallot). Radioaalloilta ei rajalla kysellä passeja ja viisumeja, vaan ne singahtavat rajoista välittämättä kauaskin. Joissakin tapauksissa, ainakin ennen vanhaan, lähetyksiä häirittiin. Näin haluttiin varmistaa, ettei vääränlainen tieto leviä omien ideologioiden valtakunnassa.

***

Jotta kukaan ei saisi yksipuolista kuvaa Suomessa kuuluvista venäjänkielisistä lähetyksistä, on vielä muistutettava kahdesta hengellistä ohjelmaa lähettävästä venäjänkielisestä asemasta. Niiden motiivina ei liene suora puhe politiikasta länsimaisittain, kuten liettualaisilla asemilla pääsääntöisesti on, vaan Virossa toimiva Radio Eli (1035 kHz) ja Latvian Riiasta lähettävä yhdysvaltalaisrahoitteinen Radio Tsentr (1602 kHz) vuoraavat informaationsa uskonnolliseen sisältöön. Poimikoot kuuntelijat rajan takana sitten lähetysten sanoman kukin oman elämänkatsomuksensa mukaisesti.

***

Keskiaaltoradio tarjoaa siis edelleen kiinnostavaa kuunneltavaa niille, jotka seuraavat maailmanpolitiikkaa laajalla otannalla. Suomen median välittämä tieto on varmasti objektiivista ja oikeaa, mutta näkemyksiä koko Venäjän Ukrainassa aloittamasta brutaalista ja raukkamaisesta sodasta kannattaa poimia muualtakin. Mikään ei ole suoraan sanoen muuttunut sitten kylmän sodan päivien. Silloinkin radion avaamalla oikealla taajuudella oikeaan aikaan pysyi vähintään hyvin kärryillä, missä maailma milloinkin makoili. Yleensä se makoili hyvin kaksinapaisessa asennossa – aivan kuten nykyisin.

Kirjoittaja on Mediamonitorin vastaava tuottaja