En muista sanasta sanaan, miten radion uutislähetys alkoi, mutta se oli kutakuinkin näin: ”Yli 800 ihmisen pelätään hukkuneen autolautta Estonian upottua myrskyssä viime yönä Itämerellä.” Se oli BBC:n suomenkielinen aamulähetys kello 7.30. Se ei valitettavasti ollut unta, vaan mieleenpainuva herätys syyskuun aamuna vuonna 1994.

Katastrofiuutiset, jotka nykyisin ovat maailmanluokan jättiuutisia, jäävät ihmisten mieleen pitkiksi ajoiksi. Niitä muistellaan vuosikymmenten jälkeen ja niiden sanamuotoja muistetaan. Estonian tapauksen tavoin omalle aivojen kovalevylleni ovat tallentuneet kuin eilispäivän tapahtumina syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvalloissa, Kaakkois-Aasian tsunami tai Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa helmikuussa 2022.

Useimpiin uutismuistoihin liittyy radio. Se on yleensä kertonut jostain suuren luokan aiheesta ensimmäisenä. Tieto Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhasta Tukholmassa tuli radion aamu-uutisissa. Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin salamurhasta kuulin ensimmäisenä Norjan radion keskiaaltolähetyksestä. Radio oli myös ensimmäinen tiedotusväline, joka kertoi Konginkankaan suuronnettomuudesta pari vuosikymmentä sitten.

***

30 vuotta sitten tiedonvälitys oli nykyaikaan verrattuna hitaanpuoleista, mutta jo riittävän nopeaa. Aamuyöllä myrskyävällä ja hyisellä Itämerellä tapahtunut katastrofi on syöpynyt monen suomalaisen mielen sopukoihin lähtemättömästi, sillä kukapa olisi välttynyt suomalaisia järkyttäneeltä uutiselta.

Estonian tapahtumien aikaan internet ei ollut paikka, jossa uutisia olisi jaettu, ja jos olisikin, niin tietokoneita ei ollut joka torpassa nettiyhteydestä puhumattakaan. Jos Estonia tapahtuisi tänään, niin mistä kuulisin siitä ensimmäisenä? Ehkä radiosta, jos sattuisin kuuntelemaan sitä aamulla. Todennäköisesti lukisin siitä kännykkäni näytöltä. Siellä uutiset nykyisin ovat – hyvät ja huonot. Viime aikoina niitä huonoja on ollut enenevissä määrin. Saattaisin nähdä uutisaiheen sosiaalisessa mediassa jollain luotettavalla sometilillä.

Yksi hyvä asia 90-luvun uutismaailmassa oli. Tiedot välitti toimittajien ammattikunta. Oletuksena oli ja on vieläkin, että he osaavat suodattaa oleellisen tiedon objektiivisuuteen pyrkien. Jos Estoniasta olisi kertonut ensimmäisenä joku somekanava ja siihen materiaalia ”postannut” epämääräinen sometuottaja, olisiko uutinen ollut yhtä hätkähdyttävä – ja olisiko se ollut mitenkään luotettava? Tieto olisi pitänyt joka tapauksessa tarkistaa jostain sellaisesta lähteestä, jossa juttuja tekevät ammattilaiset. Monimutkaisempaa kuin vain radion avaaminen ja uutisten kuunteleminen – tai television katseleminen.

***

Palataan vielä Estonian uppoamisen aikakauteen. Tuon ajan toimittajat tekivät työnsä sen ajan työvälinein. Vanhoissa Ylen arkistopätkissä kuuluu, kuinka aamutuimaan onnettomuutta raportoimaan lähetetty toimittaja on televisiouutisten suorassa lähetyksessä pätkivällä NMT-puhelimella. Toisessa arkistovideossa näkyy onnettomuustutkintalautakunnan tiedotustilaisuus, jota seuraavat kymmenet toimittajat tv-kameroiden, nauhureiden, mikrofonien ja muistilehtiöiden kanssa.

Turun Sanomien julkaisemassa jutussa (tilaajille) lehden valokuvaaja muistelee, miten hän suoriutui kotoaan toimitukseen monimutkaisten tieyhteyksien takaa ja kuinka lehdessä tehtiin nopeasti työnjako toimituksen kesken, sillä olihan kyseessä vuosikymmenen ja vuosikymmenien suurin uutisaihe – sen tajusivat toimittajat heti. Sen ymmärsivät kuuntelijat, katselijat ja lehdenlukijat välittömästi. Resursseja ja painomillimetrejä ei säästelty, eikä surullinen uutisaihe päässyt katoamaan historian bittiavaruuteen, kuten nykysometuksen aikaudella voisi pahimmillaan tapahtua.

Kirjoittaja on Mediamonitorin vastaava tuottaja