Yle Radio Suomen ohjelmisto uudistuu helmikuun alussa. Kanavan arkiohjelmisto pysyy pitkälti nykyisellään. Keväällä 2025 ohjelmistossa on luvassa niin uusia musiikkiohjelmia kuin juontajaparejakin. Samalla uudistuvat kanavatunnukset, joissa uudistuksen kokevat sovitukset ja äänimaailma.
Uudet ohjelmat ja kanavatunnarit kuullaan kanavalla helmikuun alusta lähtien.
Lauantain aamuissa ja aamupäivissä kuullaan Alma Hätösen ja Jenny Lehtisen ohjelmaa, jossa viikon viihdyttävimmät uutiset ja ilmiöt pöyhitään positiivisella otteella. Ohjelma lupaa herättää aina hyväntuulisena.
Sunnuntai-iltapäivässä äänessä ovat Radioretket-ohjelmasta tuttu kaksikko Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen, jotka käsittelevät viikon puhutuimpia aiheita ja ilmiöitä sekä luovat katsausta tulevaan viikkoon. Olli Haapakangas aloittaa uuden laulujen sanoituksia käsittelevän ohjelman kanavan sunnuntai-illoissa. Tekstinkäsittelijä kuullaan Radio Suomessa sunnuntaina kello 20-21.
Tiistai-illoissa kello 20-21 kuullaan tärkeimmät metsäaiheiset jutut esiin nostava Metsä-Suomi, jossa puheenaiheina ovat muun muassa metsätalous, ilmastonmuutos, luontokato ja retkeily.
Viikonlopun myöhäisilloissa kuullaan Juha Pullin luotsaama Club Millenium. Lauantai-illoissa viihdyttää suurimmat 80-, 90-, ja 2000-luvun hitit soittava Anna Keräsen ja Hanna Kataja-Rahkon ohjelma Menomesta.
Jorma Hietamäen Poppi-Jorma on kaksituntinen popmusiikkikattaus, jossa soivat 80-luvun hitit, mutta mukana on myös 60- ja 70-luvun kappaleita.
Kanavan ohjelmistosta poistuvat Kysymys vai vastaus, Tiskijorma, Blomiksen luonto ja Kaitsun nurkka. Metsä-Suomi korvaa Metsäradion. Vuodenvaihteessa kanavalta poistui Kansakunnan kahvitunti. Sunnuntaivieras siirtyy uudelle ohjelmapaikalle, se lähetetään jatkossa kello 13.10.
Mediamonitori – Yle
Vastaa