Kevyt Kanava ostaa Radio Kajauksen

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Kajaus -logoKainuussa, Ylä-Savossa, Koillismaalla ja Lapissa kuuluva Radio Kajaus siirtyy Kevyt Kanava Oy:n omistukseen. Kajauksen omistaja, yrittäjä Antti Kela myy radioyhtiön lapualaisyhtiölle ja keskittyy muihin liiketoimiin. Viestintävirasto on hyväksynyt Radio Kajauksen omistajanvaihdoksen. Kajauksen ja sen alihankkijoiden kymmenen päätoimista ja kolme avustajaa jatkavat tehtävissään.

Antti Kela osti viime kesänä koko Radio Kajaus Oy:n osakekannan aseman toiselta omistajalta Aki Karjalaiselta. Radioasema muutti viime vuonna Kajaanista Sotkamoon.

– Olemme viimeiset vuodet tehneet kovaa työtä Kajauksen kasvun eteen ja onnistuneet siinä. Nyt kuitenkin koen, että radiotoimiala on laajentumassa merkittävästi. Radioalan muutos mediamarkkinoilla on kuin aikoinaan muutos lankapuhelimista kännyköihin. Kun päätoimialani ovat kiinteistö- ja muissa liiketoimissa, minun olisi vaikeata keskittyä radioon niin paljon kuin sen hyvin hoitaminen vaatii. Siksi halusin radiolle uuden hyvän kodin, Kela kertoo Kajauksen nettisivuilla.

Kevyt Kanava Oy:n toimitusjohtaja Hannu Harju kuvailee kauppaa konsernin luonnolliseksi kasvuksi. Radio Kajauksen ohjelmisto pysyy entisellään, vakuuttelee Harju.

– Radio Kajaus on kuuntelijamäärältään alueensa vahvin kaupallinen radio ja sen liikevaihto on kasvanut hyvin. Kun viime vuosina toteutetut kustannusten järkeistämiset ovat kohentaneet kannattavuuttakin, radiossa ei ole mitään syytä tehdä muutoksia lukuun ottamatta luonnollista jatkuvaa kehitystyötä, Harju toteaa.

Radio Kajauksen toimitus alkaa tuottaa myös uutta, tämän vuoden aikana aloittavaa paikallisradiota. Kevyt Kanava sai toimiluvan Kajaaniin viime syksynä.

– Kun aloitamme joka tapauksessa Kainuussa uuden radion lähikuukausina, niin tämä kauppa muuttaa oleellisesti sen vaatimia investointeja. Ja mikä kaikkein tärkeintä, saamme taloomme kokeneen ja alueen hyvin tuntevan henkilökunnan, Harju jatkaa.

Kevyt Kanava Oy omistaa paikallisradio Iskelmä Pohjanmaan, Iskelmä Botnian, Iskemä Oikea Aseman, Iskelmätoive Oulun, City Pohjanmaan, City Botnian, City Savon sekä tv-verkossa lähettävän Iskelmä Harju & Pöntisen.

Mediamonitori – Radio Kajaus


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Kevyt Kanava ostaa Radio Kajauksen”

  1. kriittinen avatar
    kriittinen

    Pakko sanoa, että Kevyt Kanava Oy:n kanavat ovat pääsääntöisesti pelkkää tyhjäkäyntiä vailla mitään oikeaa sisältöä.

    Saa nähdä miten Kajaukselle pitemmällä aikavälillä käy.