Uusimmat julkaisut
-
Radio Suomen ohjelmisto uudistuu helmikuussa
Yle Radio Suomen ohjelmisto uudistuu helmikuun alussa. Kanavan arkiohjelmisto pysyy pitkälti nykyisellään. Keväällä 2025 ohjelmistossa on luvassa niin uusia musiikkiohjelmia kuin juontajaparejakin. Samalla uudistuvat kanavatunnukset, joissa uudistuksen kokevat sovitukset ja äänimaailma.
-
Sanomalta uusia nettiradiokanavia Suplaan
Sanoma Media on lanseerannut Supla-suoratoistopalvelussaan uusia radiokanavia. Uudet radioasemat mukailevat Sanoman ennalta tuttuja brändejä.
-
Ylen muutosneuvottelut päättyivät – yli 300 työpaikkaa vähenee
Marraskuussa ilmoitetut Ylen kustannussäästöistä johtuvat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden piirissä oli 1798 toistaiseksi olevassa työsuhteessa olevaa työntekijää. Nyt terhtyjen ratkaisujen johdosta 309 henkilöä menettää työnsä, joista irtisanottavia 156. Muiden ratkaisujen, kuten eläköitymisen, myötä henkilöstä vähenee 153 henkilöllä.
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Paikallisradiokokeiluun toimilupia
Yksityinen paikallisradiotoiminta alkoi Suomessa 40 vuotta sitten keväällä 1985. Valtioneuvosto myönsi kaksi vuotta voimassa olleet kokeilutoimiluvat torstaina 24.1.1985. Hakemuksia liikenneministeriöön oli saapunut 247. Vain joka kymmenes hakija sai luvan.
-
Pispalan Radioyhdistys luopui keskiaaltotaajuudesta
Tampereella toimineen Pispalan Radion keskiaaltotaajuus on poistettu Pispalan Radioyhdistyksen ohjelmistotoimiluvasta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt radioyhdistykselle luvan jatkaa radiotoimintaa pelkästään FM-taajuudella. Pispalan Radioyhdistyksen taajuudella 99,5 MHz lähetetään Radio Pookin lähetystä yhdistyksen ja Pookin omistajan Bauer Median yhteistyösopimuksella.
-
Alfan keskiaaltolähetysten aloitus viivästymässä
Alfa Media Groupin keskiaaltolähetysten aloitus Porista on viivästymässä, sillä käyttöön kaavailtu lähetin vaatii korjauksia. Alfan on tarkoitus käyttää lähetinoperaattori Digitan omistamaa radiolähetintä taajuudella 963 kHz. Alfa Media Groupilla on Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämä ohjelmistotoimilupa kansainvälisten radiolähetysten aloittamiselle.
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Tammikuun jännittävät kuusi päivää
Kun ensimmäisiä paikallisradioita perustettiin Suomeen 40 vuotta sitten, oltiin aiheesta käyty monivuotinen ja varsin polveileva keskustelu. Näkemykset lupaehdoista, luvansaajien taustoista ja radiomainonnan säännöistä vaihtelivat puolueittain. Tammikuussa 1985 vihdoin alkoi tapahtua: valtioneuvoston viestintäpoliittinen ministerivaliokunta oli valmistellut esityksen luvansaajista.
-
Uutisia radion maailmasta tammikuussa 2025
Vuoden 2025 ensimmäisessä uutislähetyksessä aiheina ovat muun muassa Kuhan.fm:n luopuminen FM-taajuuksista, Alfa Median keskiaaltoradion viivästyminen, Radio Pookin ja Mökkiradion laajenemissuunnitelmat sekä ulkomaanaiheista Ruotsin yleisradiotoiminnan juhlavuosi.
-
Kuhan.fm luopui radiotaajuuksista
Radio Kuhan.fm on lopettanut lähetykset FM-taajuuksilla ja jatkaa nettiradiona. Asema lopetti lähetykset Oulun, Joroisten ja Iisalmen taajuuksilla vuodenvaihteessa ja Sotkamossa joulukuun alussa. Jatkossa asemaa kuullaan radiotaajuuksilla tapahtumien aikana ja erikoistilauksesta.
-
Alfa hakee television ohjelmistotoimilupaa
-
Uutisia radion maailmasta joulukuussa 2023
-
Tekoäly tuottamaan uuden radiokanavan sisällöt
-
Yle Puheen taajuuksia Yle Radio 1:lle
-
Radio Suomen ja Radio 1:n ohjelmistoon muutoksia tammikuussa
-
Mediamonitori luopuu X-viestipalvelusta
-
Britannia: Keskiaaltoasemien alasajo jatkuu vuodenvaihteessa
-
Mediayhtiöt jättävät osan uusista taajuuksista käyttämättä
-
Uutisia radion maailmasta marraskuussa 2023
-
Keskisuomalainen perustaa uuden radion Kaakkois-Suomeen
-
Suomalaisen yleisradiotoiminnan vaiheet näyttelyssä Vapriikissa
-
Sveitsi: FM-radiolupiin kaksi vuotta lisäaikaa
Mediamonitori
- Mediauutiset ja -artikkelit (radio, tv, …)
- Tietosivut (nettiradiot, tv:n kanavapaikat, …)
- Palvelut (taajuuslistat & kuunteluloki)
Kuvassa Eurajoen masto.
Mikä on Mediamonitori?
Mediamonitori on tammikuussa 2009 toimintansa aloittanut mediaan liittyviä uutisia, artikkeleja ja tietosivuja tarjoava epäkaupallinen verkkosivusto. Sivustoa toimitetaan ja ylläpidetään harrastuspohjalta.
*
What is Mediamonitori?
Mediamonitori is a non-commercial website about Finnish media. It launched in January 2009 and offers news, articles and pages related to media. The site is maintained as a hobby. Content is only available in Finnish language.