Kategoria: Kolumnit
-
Kaupallinen radio 40 vuotta: Vain talo muiden joukossa?
Ajoin tänään Turussa Tukholmankatua kohti Artukaista. Kohdassa, josta aikoinaan alkoi Ruissalontie, oli tyhjä tontti ja siellä kaivinkone raivaustöissä. Ennen siinä oli vanhako kaksikerroksinen teollisuustalo, joka oli saanut poistua kehityksen tieltä. Talo oli varmasti monelle ohikulkijalle huomaamaton rakennus muiden samankaltaisten joukossa. Turkulaiselle radioväelle se oli kuitenkin erityinen.
-
Lakko tai uusi into – vuosi vaihtui joka tapauksessa
Kun vuosi vaihtuu, monet tekevät uudenvuodenlupauksia. Viime vuoden lopun muotilupaus tuntui olevan sosiaalisessa mediassa levinnyt haaste tyyliin ”pidän somelakkoa niin monta päivää, kuin tämä postaus kerää tykkäyksiä”. Jää nähtäväksi, kuinka moni somessa mielestään liikaa aikaansa kuluttava kyllästyy lakkoiluun ennen aikojaan. Vuoden voi aloittaa nollasta vaikka lakkoilemalla tai yksinkertaisesti vain tekemällä samoja vanhoja asioita uudelleen ja…
-
Kommentti: Lupausten antajan on täytettävä lupaukset
Radion ohjelmistotoimiluvat saivat jälleen omistajansa. Valtioneuvosto nuiji päätöksen torstain istunnossaan ja ministeriön virkailijoiden valmistelevat perustelut lupapäätöksille tulivat samalla julkisiksi. Samaan aikaan selvisivät nekin lupahakemusten sisällöt, jotka eivät olleet ilmiselviä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin julkaistessa luvanhakijat elokuun alussa. Kaikki radiohakijat kun eivät aina halua ennakkoon kertoa, mitä taajuuksille oikeastaan hakevat.
-
Kommentti: Jotkut uutisaiheet eivät ole kertakäyttötavaraa
En muista sanasta sanaan, miten radion uutislähetys alkoi, mutta se oli kutakuinkin näin: ”Yli 800 ihmisen pelätään hukkuneen autolautta Estonian upottua myrskyssä viime yönä Itämerellä.” Se oli BBC:n suomenkielinen aamulähetys kello 7.30. Se ei valitettavasti ollut unta, vaan mieleenpainuva herätys syyskuun aamuna vuonna 1994.
-
Venäjän mediasotaa käydään myös keskiaalloilla
Venäjä ja venäjänkielisyys tuntuu olevan Suomen kuulovinkkelistä melko hallitseva kohdealue keskipitkillä aalloilla eli radion AM-alueella. Vaikka televisio on Venäjällä huipputärkeä tiedottaja, ei radiotakaan kannattane laskea vielä pois mediasodan välineistöistä. Suomalaisille venäjää osaaville keskipitkillä aalloilla on muodostettavissa laajempi kuva kansainvälisestä politiikasta ja sodan vaiheista. Pitää vain osata suodattaa tietoa.
-
Kommentti: Veikkaillaanko taas?
Radiotoimiluvat on kiinnostavia. Niitä hakeneita arvuutellaan etukäteen, ennen kuin lupaviranomaiset tiedottavat luvanhakijoista. Sitten siirrytään veikkailemaan, mitkä hakijat saavat ohjelmistotoimilupia. Joka kerta hakijoiden joukossa on yllätyksiä. Joku uusi on tullut pyrkimään radiomarkkinoille tai jokin odotettu hakija ei olekaan mukana hakukierroksella. Luvansaajat tuottavat iloisia yllätyksiä tai pettymyksiä veikkausporukassa. ”Miksi tuo sai tänne ja tuo toinen ei”, lienee…
-
Kommentti: Kun ollaan uuden äärellä, kutsutaan radioamatöörit paikalle
Kun insinööri ja radioamatööri Arvi Hauvonen kokeili ensimmäistä kertaa yleisradiolähetyksiä Tampereen seudulla sata vuotta sitten, oli jo selvää uuden mediavälineen vähittäinen esiinmarssi. Radiosta tuli nopeasti kiinnostava ja tavoiteltava tiedonvälittäjä ja viihdyttäjä. Tampereen radio oli Suomen ensimmäinen säännöllisesti lähettänyt yleisradioasema. Sen perässä alkoivat myös Yleisradion lähetykset vuonna 1926. Radioita ja antenneja rakennelleet radioamatöörit toivat radion Suomeen.
-
Kommentti: Vieläkö taskussa on uusia radioformaatteja?
Radion ohjelmistotoimiluvista vastaava viranomaistaho Liikenne- ja viestintävirasto kuuluttaa jälleen toimilupia haettaviksi. Ennakkoon paljon pohdintaa herättänyt lupakierros sisältää FM- ja AM-taajuuksia 56 paikkakunnalta sekä valtakunnallisen radioverkon taajuuskokonaisuuden. Moni miettii, mitä uutta taajuuksille voisi tulla, kun jo nyt erilaisia asemia on melkein mihin mieltymykseen tahansa.
-
Kommentti: Kuka pelastaisi Turun eetterin erikoisen?
”Rakkaat radion katselijat! Nythän on niin, että tästä se alkaa!”. Noin lausuttiin Radio Robin Hoodin alkusanoina vappuaattona 1990. Robin Hood oli Turun ensimmäinen ei-kaupallinen radioasema, joka toimi taajuudella 91,5 MHz. Vappu oli vasemmistolaiselle radioasemalle oivallinen hetki avata äänitorvensa.
-
Kaukosäätimen lipsahduksella Tekstikanavan chat-maailmaan
Marraskuu 1999. Jälleen kerran on MTV:n Tekstikanavan etusivu numerolla 100 auki. Maikkarin teksti-tv on päivittäin käytössä, vaikka ei se pärjää Ylen vastaavalle palvelulle. Kaukosäätimen virhenäppäily – etusivulta oli tarkoitus hypätä eteenpäin eikä taaksepäin. Päädytäänkin sivulle 899. Hetkinen, eihän tällaista sivua ole ennen ollut?!
-
Radio Carolinen aikajana ei ole pysähtynyt 60 vuodessa
”Mitäpä, jos avaisi radion ja etsisi sieltä sopivaa musiikkia, ehkä päivän hittejä? Pitää vain ensin löytää oikea taajuus, mutta se ei ole vaikeaa. Eihän täällä juuri kukaan soita muuta kuin vakavaa musiikkia. Puhetta kyllä piisaa, tylsänkuuloista jorinaa. Kovasti on aristokraattista vieläpä. Ja tuo musiikki ykköskanavalla – operetteja, laulelmia, yhtiön oman orkesterin tuotoksia! Tylsää! No, on…
-
Latteudentunne loppui lauantaiaamun radiosäveliin
Jostain syystä radiota on tullut kuunneltua vähän viime kuukausina. Kuuntelu on keskittynyt lähinnä autoiluun töihin ja takaisin. Usein silloinkin autoradiosta on kuulunut jokin podcast. Kotona radiota ei oikein jaksa kuunnella, paitsi uutiset Radio 1:stä arkisin. Se riittää tässä maailman ahdistuksessa.
-
Kommentti: 15 kiihtyvän mediamuutoksen vuotta
Tammikuussa 2009 mediamaisema oli aika erilainen kuin tammikuussa 2024. Lineaaritelevisio ja lineaariradio olivat vahvoja, sanomalehtiä luettiin vielä paperiversioina ja suoratoistopalvelut tekivät vasta tuloaan. Oli jo ainakin Youtube ja Spotify, mutta DVD:t ja CD-levyt kävivät kaupaksi. Yle Areena oli juuri lanseerattu. Radion suosituimpia kanavia olivat Yle Radio Suomi, Radio Nova, Iskelmä ja NRJ. Paikallisradioita oli siellä…
-
Kommentti: Paikallisradiobrändin palautusta oululaisittain
Jostain syystä Oulu kiinnostaa radioyrittäjiä. Tulijoita on ollut kaupungissa pitkin vuosikymmeniä ja uusiakin on mahdollisesti vielä tulossa. Oulun tuorein tulokasradiokanava on maanantaina käynnistynyt Radio Mega. Se on kolmas paikallinen radio kaupungissa. Muut ovat kymmenisen vuotta toiminut Sea FM Radio ja pari vuotta äänessä ollut Radio Kaleva. Radio Sandelsin aloitusta odotellaan, sillä iisalmelaisasemalla on Ouluun ainakin…
-
Kommentti: haaskalinnut saalistaa
Kotimaisen radioalan taajuusasiat yllättävät aina, vaikka niihin yrittäisi miten valmistatua. Bauer Media ilmoitti torstaina, että lokakuun alussa se laajentaa muutamia kanaviaan ja kohdentaa toisia pienemmille alueille. Muutokset ovat taajuusteknisesti suurehkoja, sillä kyseessä on taajuuksien siirtäminen eri taajuuskokonaisuuksista toiseen. Työn hyväksyy ja toimiluvat, joissa taajuuskokonaisuudet määritellään, päivittää Traficom.
-
Kommentti: Hellettä hattuun ja kylmää vettä niskaan
Pohjois-Karjalassa oli torstaina helteinen päivä. Varmasti oman tukalan olotilansa kokivat ne radion parissa työskentelevät, joille lehtikonserni Karjalainen näyttää muutosneuvottelujen seurauksena ovea. Työt radiossa loppuvat, mutta ei lehden puolellakaan helppoa ole. Lehtitoimittajillekin on tulossa lomautuksia heti kesälomakauden jälkeen.
-
Nivalan opeista on riittänyt ammennettavaa jo 38 vuotta
Paikallisradio oli päivän ykkösuutinen 38 vuotta sitten, kun Suomen ensimmäinen kaupallinen radiokanava aloitti lähetykset Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla. Radio Lakeuden studiossa parveili toimittajia ja kuvaajia. Uunituoreen paikallisradiokokeilun ensimmäinen kokeilija oli hetken otsikoissa. Vuodet kuluivat ja uusia radioyrittelijöitä oli tullut lähes Suomen joka kolkkaan. Kirjoittelu paikallisradioista oli muuttunut kriittiseksi, samoin monen radion talous.
-
Kommentti: Maakuntamedia loisti radiolupakierroksella
Kyllä minä Kevyt Kanavan tiedän, mutta mitä ihmettä se oikein aikoo lähettää? Tämä kysymys singahti monen radioalalla työskentelevän suusta lokakuussa, kun Traficom jakoi ensimmäiset radiotoimiluvat tämän vuoden lupakierroksella. Lisää uteliaisuutta Kevyt Kanavaa kohtaan alkoi ilmetä viimeistään keskiviikkona, kun valtioneuvoston myöntämistä radiotoimiluvista vihdoin saatiin tarkempaa tietoa.
-
Kommentti: Tiistain radiotoimilupapäätöksiä odotellessa
Valtioneuvoston pitäisi myöntää radion ohjelmistotoimiluvat ensi tiistain yleisistunnossaan. Vuoden 2022 ohjelmistotoimilupakierros tulee päätökseen, ja uudet radiot ja nykyisten asemien laajemmat kuuluvuudet toteutuvat ensi vuonna. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom teki jo lupakierroksen ensimmäiset päätökset toimivaltansa mukaisesti, mutta niillä paikkakunnilla, joilla hakijoita oli enemmän kuin haettavia taajuuksia, päädyttiin poliittisen pelin kohteeksi. Näistä luvista päättää Suomen hallitus.
-
Kommentti: Kuka määrittelisi paikallisradion uudelleen?
Vierailu Uudessakaupungissa syyskuisena iltapäivänä nosti mieleen vanhat ajat, joilloin jokaisessa hiemankin isommassa kylässä oli oma paikallinen radioasema. Yli 30 vuotta sitten tämä oli mahdollista, sillä toimilupakierroksilla taajuuksia oli haettavana yleensä vähän ja lupien saajat valittiin poliittisin päätöksin. Uudessakaupungissa tämä poliittinen peli konkretisoitui, sillä Vakka-Suomen paikallisradio sai toimiluvan vasta pienen mediakohun seurauksena. Tänä päivänä Vakka-Suomi voisi…
-
Vinyyli pyörimään, neula alas ja valtakunta on sinun
Jack Kotschack ja Ronan O’Rahilly. Suurimmalle osalle lukijoista nimet eivät sano mitään, mutta heidän jättämänsä jäljet monet kuulevat tietämättään. He olivat idealisteja, visionäärejä ja mullistajia. He olivat aikansa radiopioneereja. Silloin elettiin aivan toisessa maailmassa kuin nyt, mutta paljon samaa on periytynyt meidän päiviimme.