Kategoria: Artikkelit

  • Paikallisradiota Porvoon mitalla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Toimituksen aulatilan seinällä on mustavalkoinen kuva rannalla transistoriradiota kuuntelevasta pikkutytöstä. Eteisessä vierailijaa tervehtii vanha putkiradio. Toimitusjohtajan omassa työhuoneessa on lisää vanhoja vastaanottimia, joista kruununa kidekone yleisradiotoiminnan alkuajoilta. Tästä toimitilasta lähettää Radio Foni, Porvoon paikallisradio.

  • Jääkiekkoradiot 2016-2017

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kauden 2016-2017 jääkiekkoliiga alkoi perjantaina 16. syyskuuta seitsemällä ottelulla. Sarjassa pelaa 15 joukkuetta, joista neljäntoista otteluja voi seurata paikallisilla radiokanavilla. Valtakunnallisia radiolähetyksiä Liigan otteluista kuullaan tuttuun tapaan Yle Puheelta. Alla olevaan taulukkoon on kerätty tiedot eri liigajoukkueiden otteluja selostavista asemista.

  • Kevyt Kanavan Aito-radioasemat aloittavat lähetykset

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediakonserni Kevyt Kanava Oy irtautuu yhteistyöstä Bauer Median kanssa ja nimeää neljä radiokanavaansa uudelleen syyskuun alussa. Suomen kolmanneksi suurimman kaupallisen radiokonsernin radiot saavat torstaina 1. syyskuuta etunimen Aito. Uusia asemia ovat Aito Iskelmä, Aito Kajaus ja Aito Hitti. TV-verkossa lähettävän kanavan nimeksi tulee Aito Iskelmä Harju & Pöntinen.

  • Lyhytaikaiset radioluvat 2016

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2016 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki vähintään yhden watin teholla lähettävät radioasemat, joille Viestintävirasto on myöntänyt lyhytaikaisen radioluvan.Tehdasalueille, tunneleihin ja parkkihalleihin tarkoitettuja radiolupia ei ole mainittu tässä luettelossa. Taulukko perustuu Viestintäviraston julkaisemiin lupatietoihin. Taulukossa mainittu asema ei välttämättä lähetä lainkaan, vaikka sen lupa olisikin voimassa.

  • Pispalan Radiossa jännitetään toimilupaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tilapäisluvilla viime keväästä lähettänyt epäkaupallinen Pispalan Radio on yksi Tampereelle radiotoimilupaa hakeneista asemista. Kanavan taustayhdistys jätti elokuussa ohjelmistolupahakemuksen sekä ULA-taajuuden että keskiaaltotaajuuden saamisesta pysyvämpään käyttöön. Lupahakemukset ovat Viestintäviraston käsittelyssä, mutta ainakin keskiaalloille luvan saaminen ei liene mahdotonta, sillä muita luvanhakijoita ei Tampereella tai edes koko Suomessa ollut. Ulalla tilanne on kimurantti, koska hakijoita on enemmän…

  • Valtio rahastaa radioluvilla

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Tampereelle on tyrkyllä jopa seitsemän uutta radiolupaa. Käsittämätöntä on, että pelkkä luvan hakeminen maksaa 1 500 euroa. Se suosii isoja monikansallisia yrityksiä paikallisten toimijoiden kustannuksella.

  • Joukkorahoitus suosikkiradion avuksi

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radio Helsinki haluaa kääntää kurssia Radio Helsingistä on kirjoitettu paljon viime vuosina, eikä syyttä. Radioasema lienee maamme tunnetuin paikallisradio. Kanavaa kuunnellaan sielläkin, mihin eivät Radio Helsingin perinteiset FM-lähetykset kanna. Vahvat juontajapersoonat ja soittolistojen puuttuminen vetoavat siihen radionkuuntelijajoukkoon, joka on kyllästynyt formaattiradioiden tarkkaan laskelmointiin. Radio Helsinki on osa helsinkiläisyyttä ja kaupunkikulttuuria.

  • Lähiradio kyseenalaistaa mediatuen

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Epäkaupallinen Helsingin Lähiradio kritisoi valtion innovaatiotuen jakamista kaupallisille medialle samalla, kun epäkaupalliset yhteisömediat jäävät ilman tukea. Valtion tämän vuoden budjetista on myönnetty liikenne- ja viestintäministeriön toimesta 20 miljoonaa euroa niin sanottua median innovaatiotukea. Tuki on myönnetty vain kaupallisille sähköisen viestinnän toimijoille.

  • Paikallisradiolupia tasan 30 vuotta

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Yleisradion monopolin murtuminen radiotoiminnassa oli vain ajan kysymys 1980-luvun alkupuolella, kun keskustelu yksityisten paikallisradioiden perustamisesta alkoi. Pitkän jahkailun ja lukuisten mietintöjen jälkeen ensimmäiset paikallisradioluvat oltiin valmiit myöntämään. Valtioneuvosto teki päätöksen ensimmäisistä paikallisradiokokeiluluvista torstaina 24.1.1985. Luvan sai 33 hakijaa 21 paikkakunnalta.

  • Tilapäiset radioluvat 2015

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2015 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki ohjelmistoluvalla tai pelkällä teknisellä radioluvalla lähettävät tilapäisradiot ja tapahtumaradiot. Osioita on 4-5 ja niitä saatetaan lisätä vuoden aikana tarpeen mukaan. Urheilutapahtumien radiot (usein kenttäkuulutukseen liittyvät radioluvat ja raviradiot), oppilaitosten ja opiskelijatahojen radiot, uskonnolliset radioasemat (seuraradiot ja säännöllisesti lähettävät tilapäisasemat) sekä muut …

  • Nettiin vie tv:n tie – kohta kai radionkin

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Taannoin uutisoitiin suomalaisten televisiokatselun murroksesta. Television katselu Internetin välityksellä on kasvava trendi perinteisen television jäädessä eri tv-toimijoiden verkkopalveluiden jalkoihin. Television siirtyminen verkkoon vapauttaa ihmiset laitteen ja sohvan kahleista. Käyttäjän ei enää tarvitse olla nauliintuneena television ääreen arkena puoli kahdeksan, kun MTV3 lähettää Salatut Elämät.

  • Jääkiekkoradioissa myös muutoksen tuulia

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Kotimainen jääkiekkoliiga ja toiseksi ylin sarjataso Mestis alkavat keskiviikkona 10. syyskuuta. Liigassa kohtaavat kauden 2013-14 finalistit Kärpät ja Tappara. Ottelusta kuullaan suora selostus Radio City Oulun ja Radio City Tampereen taajuuksilla. Myös Yle Puhe on paikalla Raksilan jäähallissa, sillä Ylen puheradion panostus Liigan seuraamisessa on merkittävä.

  • Radio Rapu taas Helsingin ulalle

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Puheradio haluaa täydentää radioviidakon palapelin Kaksi miestä tekee kiivaasti töitä Helsingin keskustassa Bulevardi 12:n ylimmässä kerroksessa. Pöydällä on kaksi läppäriä, lukuisia älypuhelimia ja iso nippu erivärisiä paperilappuja. Seinällä on lähes valmis suunnitelma ohjelmakaaviosta, joka tarjoilee syyskuun alusta alkaen puhetta taloudesta ja politiikasta. Käytävältä kuuluu puheohjelma, jota lähetetään tällä hetkellä vain netissä. Ollaan Radio Ravun toimituksessa.

  • Radio hakee tulevaisuuden suuntaviivoja

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Radiotoiminnan suurimmat haasteet ovat Internetin mukanaan tuomat uudet palvelut sekä mainosmyynnin siirtyminen enenevissä määrin verkkoon. Haasteiden ohella kulutustottumuksien murros ja uudet teknologiat voivat muokata myös radiotoimialan liiketoimintamahdollisuuksia. Radioalan edustajista koostuva työryhmä paneutui radioon liittyviin erityiskysymyksiin ja kotimaisen radion tulevaisuuden kehitykseen. Ryhmä luovutti raportin opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle perjantaina 4. heinäkuuta 2014.

  • Some on meidän juttu

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitorissa siirryttiin keskustelupalsta-ajasta nykyaikaan osittain sattumien kautta viime syksynä. Palvelimen tekniikka petti ja bittiavaruus söi keskustelualue Purkin viestit. Se aiheutti mielipahaa paitsi toimituksemme väessä, niin erityisesti Purkin muissa käyttäjissä. Monien vaivalla tekemät postaukset katosivat, eikä niitä kyetty palauttamaan. Silloin kyllä meitä hävetti ja ankarasti.

  • Radiotaajuudet menevät kuin kuumille kiville

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun asetuksen päivittämistä. Kaksi kertaa vuodessa tehtävä taajuuspäivitys avaa radioasemille mahdollisuuden saada uusia taajuuksia ja uusille yrittäjille keinon hakea toimilupia. Päivitykseen liittyvä lausuntokierros päättyi 14. maaliskuuta. Lausuntoja tuli sekä osavaltakunnallisilta että paikallisilta radioilta. Myös AM-taajuudet kiinnostavat.

  • Oppilaitoksille halutaan omat taajuudet

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Media-alan opetusta antavat oppilaitokset ovat joutuneet kilpajuoksuun vapaista radiotaajuuksista. Tänä keväänä Helsingin seudulla kuuluva kuuden eri mediatahon tuottama Kaupunkiradio on kokenut taajuuspulan konkreettisesti. Radioasema kuuluu aikaisempaa pienemmällä kuuluvuusalueella, koska suurempitehoiset tilapäiseen käyttöön varatut taajuudet ovat muiden radioiden käytössä. Kaupunkiradion taustajoukoissa toivotaan omia taajuuksia oppilaitosradioille.

  • Viisi vuotta taajuuksien keskellä

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitori perustettiin tasan viisi vuotta sitten loppiasena 2009. Silloin taustavoimamme asettivat tavoitteeksi mahdollisimman monipuolisen tiedon välittämisen Suomen radio- ja tv-alasta kiinnostuneille. Tarkoituksena oli nostaa päivänvaloon myös sellaisia aiheita, jotka eivät saa juurikaan näkyvyyttä valtamediassa. Pienillekin annettiin sijaa, mutta isoja ei jätetty syrjään. Monelle pienimuotoiselle mediakentän puurtajalle onkin tullut julkisuutta Mediamonitorin avulla.

  • Vaijerin äänestä tuli oma radio

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Uusi vuosi toi tullessaan uuden radiokanavan Saloon, kun paikallinen musiikkiyhdistys aloitti lähetykset taajuudella 102,9 MHz. Salon Vaijerit ry:n paikallisradion nimeksi tuli, kuinkas muutenkaan, VaijeriRadio. Pari vuotta sitten paikallisradio Auran Aalloilla pyörinyt ohjelmasarja Vaijerin ääni muuntui omaksi pikkuradioksi, jonka kuuntelu onnistuu Salon keskustassa ja lähiympäristössä. Epäkaupallinen paikallisradio kokeilee siipiensä kantavuutta maaliskuun loppuun – kenties pidempäänkin.

  • Tilapäiset radioluvat 2014

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Mediamonitori julkaisee koosteen vuoden 2014 aikana voimassa olevista radioluvista. Taulukkomuotoisessa luettelossa on mainittu kaikki ohjelmistoluvalla tai pelkällä teknisellä radioluvalla lähettävät tilapäisradiot ja tapahtumaradiot. Osioita on 4-5 ja niitä saatetaan lisätä vuoden aikana tarpeen mukaan. Urheilutapahtumien radiot (usein kenttäkuulutukseen liittyvät radioluvat ja raviradiot), oppilaitosten ja opiskelijatahojen radiot, uskonnolliset radioasemat (seuraradiot ja säännöllisesti lähettävät tilapäisasemat) sekä muut …

  • Joka toiselle peltoa kaivaa

    kirjoittanut

    kategoriassa

    Vähänpä tiedettiin yhtiöstä SBS sen aikoinaan ilmestyessä vahvistamaan Suomen radiomaailmaa. Pian kuitenkin tuli selväksi, ettei yhtiö jäisi laakereille lepäämään. Yhtiön tarkoitus olisi ”jeesata paikallisia asemia”, kuten SBS:n entinen varatoimitusjohtaja Jukka Lintula ilmaisi muutama vuosi sitten Radio Moreenin Mediamankeli-ohjelman haastattelussa. Tuo ”jeesaaminen” osoittautuikin hyväksi bisnesvälineeksi, paljon paremmaksi kuin pelkät mainoseurot.