Avainsana: Radio Jyväskylä
-
SuomiRockin taajuus Jyväskylästä Äänekoskelle
Viestintävirasto on hyväksynyt Kaimax Median hakemuksen, jossa yhtiö anoi taajuuskokonaisuuteen 15 kuuluvan Jyväskylän lähetystaajuuden 96,8 MHz siirtämistä Äänekoskelle. Kaimax Media lähettää taajuuskokonaisuudessa Radio SuomiRockin ohjelmaa. Radiokanavalla on Jyväskylässä kaksi taajuutta. Siirtoa Äänekoskelle yhtiö perusteli kuuluvuuden parantamisella valtatie 4:n varrella.
-
Bauer Median uudesta kanavasta tuli Radio SuomiRock
Bauer Media on tänään käynnistänyt uuden radion, joka keskittyy vain kotimaiseen rock-musiikkiin. SuomiRock-kanavan kuuluvuusalueella asuu noin 3,5 miljoonaa ihmistä. Kanavan toimilupa on Bauer Median omistaman Kaimax Median hallussa. Helsingin taajuuden luvanhaltija on Beafina Oy, joka pyöritti aimmin taajuudella Radio Sun Classicsia.
-
Radio Jyväskylän lähetykset päättyvät viikonloppuna
Radio Jyväskylä lopettaa toimintansa. Bauer Media on ilmoittanut, että kanavan lopetuksen tarkoituksena on ”selkeyttää yhtiön brändiportfoliota.” Yhtiö ottaa taajuudet uuteen käyttöön ensi viikolla. Radio Jyväskylä lähettää Jyväskylässä taajuudella 106,4 MHz, Pihtiputaalla taajuudella 101,3 ja Keuruulla taajuudella 107,5. Lähetykset loppuvat viikonlopun aikana.
-
SBS:n radiot Bauer Medialle
Eurooppalainen Bauer Media ostaa SBS Discovery Radion. Yrityskauppa odottaa vielä viranomaisten hyväksyntää. SBS Discovery omistaa Suomessa Iskelmän, Radio Cityn sekä The Voicen. Lisäksi yhtiö omistaa Ruotsissa Mix Megapolin, Norjassa Radio Norgen ja Tanskassa Novan.
-
Radio Jyväskylän lähetin Keuruulle
Radio Jyväskylä on aloittanut lähetykset Keuruulla 15. tammikuuta 2015. Radio Jyväskylä kuuluu Keuruulla taajuudella 107,5 MHz. Kanava lähettää lisäksi Jyväskylässä taajuudella 106,4 ja Pihtiputaalla taajuudella 101,3 MHz sekä netissä.
-
Perämäki ja Lievemaa ääneen Jyväskylässä
Radio Jyväskylä aloittaa juonnetut lähetykset syyskuun alussa. Uuden Keski-Suomessa kuuluvan paikallisradion juontajina toimivat Pertti Perämäki ja Timo Lievemaa. Radio Jyväskylä soittaa kotimaista iskelmä- ja tanssimusiikkia sekä ulkomaisia melodisia ikivihreitä sävelmiä. Kanavalla on juonnettua ohjelmaa arkisin kello 6-10 ja 13-18. Kanavalta voidaan kuulla myös teemaohjelmia.
-
Kilpailu kiristyy Jyväskylän radioaalloilla
Porilainen Mediatakojat Oy aloittaa uuden paikallisradion lähetykset Jyväskylässä kesäkuun alussa. Jyväskylään, Äänekoskelle ja Ähtäriin toimiluvan viime syksynä saanut Radio Kompassi aikoo kahmaista Jyväskylän suurimman kuuntelijapotin parin vuoden kuluessa. Menestystä kuuntelijatilastoissa porilaiset hakevat tarjoamalla paikallisia puheenaiheita ja pop-musiikkia.
-
City Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun
SBS Media laajentaa Radio Cityn toimintaa neljälle uudelle alueelle juhannuksen jälkeen. Laajentumisen yhteydessä Tampereen Radio 957:n, Radio Jyväskylän, Oulun Radio Megan ja Turun Radio Sadan nimet vaihtuvat Radio Cityksi. Paikallinensisältö säilyy toimilupaehtojen mukaisena uutis-, ajankohtais- ja urheilulähetysten myötä. Järjestelyn syynä on kilpailun koventuminen.
-
Radio Jyväskylän lähetin Äänekoskella muuttaa
Radio Jyväskylän lähetin taajuudella 93,5 MHz siirretään maanantaina 28. toukokuuta Äänekosken Tärttävuoressa sijaitsevalta radioasemalta Äänekosken radioasemalle. Lähetystaajuus pysyy siirrosta huolimatta samana. Digitan mukaan lähetinsiirto aiheuttaa jokusia lyhyitä katkoksia kello 8.00 – 16.00.
-
Pesäpallon pääsarjat välittyvät radiossa ja televisiossa
Miesten ja naisten pesäpallon pääsarjan Superpesiksen sarjakausi käynnistyy keskiviikkona 9. toukokuuta. Nelonen Pro on kauden aikana pesäpallon pääkanava, jossa lähetykset käynnistyvät heti kauden avauskierroksen ottelusta Sotkamo-Vimpeli. Nelosen pesäpalloselostaja on Anssi Ritari, kommentaattorina toimii Risto Ojanperä ja studioisäntänä Ville Klinga.
-
Radio Jyväskylä selostaa Mestis-finaalit
Jääkiekon Mestiksen finaalisarjan ratkaisut kuullaan Radio Jyväskylän taajuuksilla. Radio Jyväskylä selostaa finaaliin selviytyneen D Teamin pelit toisesta finaalista alkaen. D Team kohtaa paras viidestä -järjestelmällä pelattavassa finaalisarjassa Joensuun Jokipojat. Ottelut selostaa Aleksis Ärje.
-
Radio Jyväskylä kokeilee suoraa jalkapalloselostusta
Kesän aikana Veikkausliigassa pelaavan JJK:n kotipeleistä raportteja lähettänyt Radio Jyväskylä kokeilee kokonaisen jalkapallo-ottelun selostamista tänään keskiviikkona. Aleksis Ärje selostaa sisä-Suomen hegemoniakamppailun JJK-KuPS kello 18.30 alkaen. Otteluun virittäydytään jo puolta tuntia ennen h-hetkeä Rokkia ja futista -ohjelmassa.
-
Radio Jyväskylä aloitti yt-neuvottelut
Radio Jyväskylä on aloittanut yt-neuvottelut toiminnan tehostamiseksi, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen. Lehden mukaan neuvottelut koskevat radioaseman toimitusta, josta on vähenemässä kaksi työpaikkaa. Radio Jyväskylän omistajan SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen ei halua vielä ennakoida kesken olevien neuvottelujen lopputulosta.