Avainsana: Ylen rahoitus
-
Komission päätös: Yle-tuki ei riko EU-säännöksiä
Euroopan komissio on päättänyt käsittelyn kantelusta, jonka Sanoma Media Finland Oy teki Yleisradion saamasta valtiontukea. Päätöksessä todetaan, että Ylen saama valtiontuki on EU:n valtiontukisääntöjen mukaisesti olemassa olevaa tukea. Komissio ei edellytä Suomelta muutoksia lainsäädäntöön.
-
Ylen rahoitusta esitetään vähennettäväksi ja avoimuutta lisättäväksi
Yleisradion rahoitukseen ei tehdä lakisääteistä indeksitarkistusta vuosina 2025-2027, ilmenee parlamentaarisen Yle-työryhmän mietinnöstä. Ratkaisu leikkaa Ylen rahoitusta noin 47 miljoonaa euroa. Myös Ylen määrärahastaan maksama arvonlisävero nousee vuoden 2026 alussa. Toimenpiteet leikkaavt Ylen rahoitusta 19 miljoonaa euroa.
-
MT: Ylen rahoitukseen tulossa mahdollisesti leikkauksia
Yleisradion hallintoneuvoston uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok) kertoo Maaseudun Tulevaisuudessa, että Ylen rahoitusta tullaan suurella todennäköisyydellä pienentämään lähivuosina. Wallinheimon mukaan myös Ylen varoja on leikattava tilanteessa, jossa sopeutuksia on tehtävä koko maassa yhteensä 6 miljardin euron edestä.